torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Pâté chinois ja poutine

Minun on pitänyt täkäläisestä ruokakulttuurista kirjoittaa, mutta se on aina jäänyt. Ehkä siksi, että - no sitä ei oikeastaan ole. Silloin kun ranskalaiset ovat tänne aikanaan tulleet, heiltä on kyllä jäänyt tuomatta eräs osa kulttuuristaan. Täällä Kanadan Quebecissä en ole nähnyt sitä pitkää yhteistä illallista, jossa koko perhe viettää tunteja ruokapöydän äärellä. Tai mitenkään ranskalaisia ruokalajeja muutenkaan.

Täällä syödään käytännöllisesti ja helppoa ruokaa. Kun on syöty (ehkä myös jälkiruoka), noustaan pöydästä, aivan kuten suurimmassa osassa suomalaisiakin perheitä. No, ainakin näin tehdään kaikissa tuntemissani neljässä taloudessa, joiden jäsenet jotenkin ovat sukua keskenään. Oma perhe mukaan lukien. Myöskään ravintolassa ei turhaan aikaa kuluteta. Olen pari kertaa ollut syömässä mieheni ja hänen ystävänsä kanssa. Sekin on hyvin nopea toimitus. Kuulumiset ehditään vaihtaa, mutta mitään pitkää illallista siitä ei kehkeydy.

On pari ruokalajia, jotka ovat sitä aitoa quebeciläistä. Mene kysymään keneltä tahansa paikalliselta (ainakin ranskankieliseltä) syökö hän joskus pâté chinois'ta ja vastaus on varmasti kyllä. Toinen ruokalaji on poutine, joka siis on kirjoitusasultaan aivan sama kuin ranskankielinen versio nimestä Putin, eli Vladimir Poutine.

Pâté chinois on legendaarinen. Se kääntyy suomeksi jotakuinkin "kiinalainen piiras". Mitään kiinalaista siinä ei ole, ja se muistuttaa enemmän suomalaista jauhelihaperunamuusilaatikkoa. Pâté chinois'sta on kirjoitettu jopa kirjoja. On erilaisia teorioita mistä kyseinen ruokalaji on saanut nimensä, mutta kukaan ei ole varma.

Eräs omaan korvaan suhteellisen järkevältä kuulostava teoria on se, että se on ollut helppoa tarjottavaa kiinalaisille rautatietyöläisille 1800-luvun lopussa, silloin kun Pohjois-Amerikan rautatieverkostoa rakennettin. Toinen teoria taas liittyy Mainessa sijaitseviin kaupunkeihin, China ja South China. Siellä on aikanaan työskennellyt quebeciläisiä metsätyöntekijöitä. Nimi olisi siis jotenkin annettu siellä, mutta ruoka on kuitenkin quebeciläisiltä peräisin. Tiedä häntä, mutta kaikki siis tuntevat ruokalajin.

Pâté chinois'n tekeminen ei ole vaikeaa. Paistat jauhelihan, ehkä sipulin kera, laitat kerrokseksi vuoan pohjalle ja vähän mausteita. Seuraavaksi tulee kerros maissia. Survottu maissi on kai käytetyin tölkki. Lopuksi kerros perunamuusia ja sitten uuniin, kunnes pinta saa väriä. Syödään ketsupin kera. Lasten herkku, toimii myös ilman maissia hätätapauksessa. Sana "chinois" käy hyvin kuvaamaan mitä tahansa epämääräistä ruokalajia, esimerkiksi macaroni chinois on makaronia ja jauhelihaa.

Toista ruokalajia en itse ole vielä tähän päivään mennessä kuin maistanut miehen lautaselta. Poutine on rasvaisen oloinen ruoka, jossa ranskanperunoiden päälle kaadetaan liha-, kalkkuna- tai kanakastiketta sekä eräänlaista juustoa tai juustorahkaa (mies sanoi leipäjuuston muistuttavan koostumukseltaan kyseistä juustoa, kun maistoi sitä Suomessa), joka sitten sulaa vetelän oloiseksi kasaksi ranskalaisten päälle. Poutinea saa kaikenlaisina versioina, lihalla tai ilman. On jopa italialaisia versioita spagettikastikkeella ym. Jokaisesta Mc Donaldsista saa myös poutinea täällä päin.

tärkeä Pâté chinois'n raaka-aine - tölkissä, tottakai

(p.s aikaa täyttää kysely on vielä 17 päivää, muistathan osallistua!)

1 kommentti:

Eila B kirjoitti...

Aika mielenkiintoista kuulla "murkinoistakin"...