maanantaina, maaliskuuta 29, 2010

Loppuviikoksi luvassa kesäistä säätä

Olen yllättynyt siitä, miten moni on vastannut kyselyyn. Myös siitä, miten kuukauden aikana (tähän mennessä) liki 75% vastaajista on ollut minulle tuntemattomia ihmisiä. En tietenkään tiedä, miten ahkerasti tutut ovat vastanneet kyselyyn.

Viikonloppu on mennyt supernopeasti. Anopin synttäreitä juhlittiin lauantaina. Olimme lankoni luona (joka valmisti maittavan illallisen), ja samalla tuli vaihdettua kesärenkaat autoon. Ne olivat talven ajan heillä säilytyksessä. Nauratti, miten parivuotias hääri muiden miesten kanssa ja oli vaihtavinaan renkaita itsekin. Taitaa olla sisäsyntyistä kiinnostus mekaniikkaan ja autoihin. Lisään ehkä pari kuvaa myöhemmin, käytin miehen kameraa tilanteen tallentamiseen, mutta en lähde hänen muistikorttiaan tyhjentelemään.

Sunnuntaina olin harrastukseeni liittyvässä tapaamisessa melkein koko päivän, ja olen nyt tutustunut kiitettävästi uusiin paikallisiin ihmisiin, mikä on hieno asia. Eräs nuori perhe asuu aika lähellä meitä, nainen kävi minut hakemassa eilen ennen tapahtumaa ja poikkesin heilläkin hetken. Tuntuvat niin tutuilta ihmisiltä, tulemme helposti juttuun. Itsestä tuntuu mukavalta, että on muitakin tuttuja kuin miehen sukulaiset. Etenkin naisen mielestä meidän tulisi ehdottomasti tavata useamminkin, kun kerran asumme näin lähellä toisiamme.

Viikonlopuksi onkin sitten luvattu 18-23 astetta, joten pääsiäisestä taitaa tulla ihanan kesäinen. Pojat tulevat taas meille, ja taidamme ainakin piilottaa muutaman suklaamunan. Rairuohoa täällä ei taideta tuntea, joten sitä ei ole kasvamassa. Pashaa ajattelin tehdä, jos sopivat ainekset löytyvät. En tiedä pitäisikö kysäistä saksalaisesta lihakaupasta, josko sieltä saisi mämmiä maistettavaksi.


4 kommenttia:

Eila B kirjoitti...

Kovasti osallistuu renkaiden vaihtoon tosiaan. Ihan oikea meininki..

Hanna kirjoitti...

Ihana pikkumies :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Olemme todennäköisesti muuttamassa Quebeciin (Montrealiin) syksyksi avomieheni kanssa töitä tekemään, ja olipa kiva löytää blogisi! Mistä voisi saada hyvää tietoa miten saa työlupia jne..kaikkea mitä tarvitsee? tuntee olonsa vähän epävarmaksi kun ei periaatteessa ole mitään tietoa tästä, ja aika nopsasti pitäisi saada kaikki kuntoon..

Olisi tosi ystävällistä jos vastaisit :) (jusse84@hotmail.com)

Nyt pitää jatkaa blogiasi lukemista..

Tiguidou kirjoitti...

Hei anonyymi! Vastailen sulle enemmän, sen verran kun tiedän, sähköpostiisi. Mutta jos olet lukenut pidemmälle, tiedät ettei minullakaan ole vielä työlupaa. Ainoa paikka selvittää asiaa on siis Kanadan maahanmuuttovirasto. Eikä asia ole ihan yksinkertainen. Mutta siis lisää pian sähköpostiisi.. Tässä linkki

http://www.cic.gc.ca/