Lähiaikojen poikkeuksellinen lämpöaalto loppui kuin seinään eilen, kun iltapäivällä alkoi sadella hiljalleen lunta. Ei se maahan jäänyt kuitenkaan, mutta perjantaisen viidentoista lämpöasteen jälkeen se kyllä masensi. Nyt kahdeksalta aamulla mittari näyttää yhtä astetta plussaa. Perjantaiksi on luvattu jopa pakkasta.
Tosin viime päivinä ennustukset ovat taas heittäneet häränpyllyä aika monta kertaa. Täällä ei ennusteisiin kannata monesti luottaa edes edellisenä päivänä. Joskus jopa aamulla voi suhtautua varauksella iltapäivän ennusteisiin.
Meillä ei tänä talvena sitten lunta juuri ollutkaan, kun taas Suomessa vielä tälläkin hetkellä ihmiset tuskailevat lumikasojen kanssa. Québeciläiset olisivat hyvin voineet täksi talveksi lähettää rahtilaivalla Suomeen ne väliakaiset autokatoksensa, joista aikaisemmin olen kuvia ottanut.
Äidiltä sain eilen pari kuvaa aura-auton jättämistä lumipenkereistä. Näytin niitä mieheni viisivuotiaalle pojalle. "Oho, onpas paljon lunta. Asuuko sun vanhemmat toisella planeetalla?" Kun vakuutin, että ihan tällä planeetalla asuvat, oli jatkokysymys: "No, kun kaikki tuo lumi sulaa pois, onko sielläkin sitten kesä? (hänen mielestään näköjään täällä se jo on, vaikka samaan aikaan meilläkin satoi lunta)" "No on, kyllä sinnekin kesä tulee." "Ai, kestääkö sen tuleminen kauan? Onko meillä sitten jo talvi?"
Perjantaina sain puhua pitkään suomea, kun näin aikaisemmin mainitsemani "nuoren naisen" kaupungilla. Oli niin mukava ja helppo jutella, että aikaa vierähti viisi tuntia tuosta vain. Kävimme jopa soittelemassa suomalaisen kirkon ovikelloa, kun lupasin näyttää missä se sijaitsee. Siellä ei kuitenkaan ollut ketään tällä kertaa paikalla.
Tuntui kuitenkin todella mukavalta saada jutella kerrankin niin vaivattomasti, omalla äidinkielellään. Ja kun seurakin oli pirteää ja puheliasta, oli perjantai oikein onnistunut. Lopuksi haimme kahvit Starbucksista ja istuimme niitä juomassa modernin taiteen museon portailla, naama aurinkoa kohti. Mies on jo sanonut, että mielellään heidät näkee joku kerta, joten ehkä käymme syömässä neljästään. Kiva saada suomalaisiakin tuttavia.
Muuten täällä räiskyy ajoittain samalla tavalla kuin ennenkin. Viime viikolla pari ihmistä kuoli ja pari loukkaantui erään design-vaateliikkeen ammuskelussa vanhassa kaupungissa. Se liittyi kostoon, sillä paikallisen italialaismafian tuore pomo tapettiin joulukuun lopulla (kyllä kyllä, uskokaa tai älkää, mafia elää täällä Montrealissa ja on hyvin tunnettu huumekaupastaan). Sanotaan, että vaateliikkeen omistaja olisi järjestänyt tapon. No, tiedä häntä, mutta itse koston kohde on yhä elossa, hän onnistui pakenemaan ja on nyt poliisin suojissa (anteeksi mitä?). On uskomatonta, miten paljon mediahuomiota mafiapomon taannoiset hautajaiset saivat. Istuimme ja ihmettelimme kotona, kun joka tuutissa niitä näytettiin. Aivan kuin jokin valtionpäämies olisi kuollut.
No, jätän mafiauutiset tähän. Mukavaa on se, että minulle soitettiin The Epoch Timesin ranskankielisestä lehdestä perjantaina. Katsotaan huomenna kun menen käymään heidän toimituksessaan, jos voisin auttaa heitä hieman aikani kuluksi. Kerroin, että artikkeleja en tosin voi juuri kirjoittaa, mutta valokuvia voisin ottaa. Oli ihan positiivisen tuntuinen. Kyseli puhelimessa osaanko käyttää myös Photoshopia ja InDesignia.
Ensimmäistä kylläkin ihan auttavasti, mutta toista meillä ei kotikoneella ole ja olen vain pintapuolisesti siihen ehtinyt koulussa tutustua. En silti masennu, sillä uskon, että heillä on aika lailla valmiit systeemit, joita käyttää. Yritän olla odottamatta liikoja. En myöskään voi joka päivä tietenkään Montrealiin matkustaa, kun tulee kalliiksi, mutta ainakin silloin tällöin on jotain tekemistä.
1 kommentti:
Kuinka tämä kirjoitus on jäänyt minulta huomaamatta ;-))
Lähetä kommentti