maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Hiljentyminen

Hiljennyn blogin pitämisessä näin ennen joulua ja jatkan joskus ensi vuoden puolella. Toivotan kaikille sukulaisille ja blogiani lukeville oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Erityiskiitos lähtee äidin puolen sukulaisille hienosta joulupaketista, joka vieläkin lämmittää mieltä. Myös serkkutytölle Poriin terkkuja ja hyvää joulua koko perheelle, näin vastavuoroisesti!

Jouluaaton vietämme kahdestaan miehen kanssa, joulupäivänä olemme anopin luona, jolloin seuraamme liittyvät mieheni pojat. Tapaninpäivänä lähdemme koko konkkaronkka hakemaan ystävääni lentoasemalta. Toivon, ettei hän lyhyen vierailunsa aikana ole aivan sekaisin aikaerosta. No, työnsä puolesta hän on kuitenkin tottunut matkailija.
 
Ainiin, ja jos joku tuttu kuuntelee radio Suomea jouluaattona seitsemän jälkeen, niin pitäkää korvat höröllä. Piti itsekin laittaa pieni tervehdys ulkosuomalaisille tarkoitettuun ohjelmaan.

Jouluisia kuvia on ihan tarpeeksi viime kirjoituksissa ollut, joten tällä kertaa en lataile mitään.

Viettäkää rauhaisa joulu!

perjantaina, joulukuuta 18, 2009

Kuvia Le Vieux-Sainte-Rosesta

Tässä muutama talvinen kuva tältä päivältä. Pakkasta oli aamupäivällä vielä yli viisitoista astetta. Aurinko on kuitenkin nyt keskipäivällä yhtä korkealla kuin Suomessa helmikuun 26. päivä. Eli ulkona on hyvinkin kirkasta.

Suklaapuodin nimi on Chocolune (suklaakuu).


 

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Kaipuu suomalaiseen kielikylpyyn

Jonkin aikaa sitten kirjoitin, että pahin Suomi-kaipuu on selätetty. Edelleenkään ei tunnu siltä, että pitäisi päästä Suomeen, mutta kieltä on ikävä. Omaa kieltä, jolla ilmaista asioita, jota ymmärtää täydellisesti.

Eräänä iltana tässä iski melkeinpä kiukku ainaista Québecin ranskaa kohtaan ja itkeä vollotin illalla sängyssä miehelleni, että en jaksa sitä, etten vieläkään ymmärrä kaikkea. Olimme katsoneet paikallista stand-up komiikkaa televisiosta, ja kaikilla yleisössä sekä miehelläni kotisohvalla oli niii-in mukavaa... kaikilla paitsi minulla. Reilusti yli puolet tekstistä meni toisesta korvasta ulos - ilman että pään sisällä tapahtui minkäänlaista prosessointia. Sanoin, että on se nyt kumma kun en vieläkään mitään ymmärrä, vaikka puoli vuotta olen täällä jo asunut, ja kuitenkin minun pitäisi ranskaa osata.

No, mieheni lohdutti että "älä missään nimessä nyt pidä paikallista stand-up komiikkaa mittapuuna kielen ymmärtämisessä". Hänenkin pitää keskittyä, sellaista vauhtia koomikoiden puhe tulee ulos suusta. Oli asia miten oli, tajusin vain sillä hetkellä, että olen turhaan yrittänyt liikaa taiteilla ranskaksi. Tuntenut huonoa omaatuntoa kun en jatkuvasti kehitä ranskaani, lue enemmän, yritä oppia enemmän. Kun tosiasia on kuitenkin se, että ihminen tarvitsee omaa kieltään välillä. Ihan vain tunteakseen itsensä ymmärretyksi ja tuntevansa, että ymmärtää. Myös siksi, ettei kadota sitä ainoaa omaa äidinkieltään, joka kyllä yllättävän äkkiä alkaa kärsiä, ainakin minulla. Välillä huomaan, etten saa päähäni ihan tavallisia suomalaisia sanoja.

Etenkin kirjoja minulla on ikävä, suomenkielisiä kirjoja. Lukisin mitä vain! Mutta myös suomenkielisiä uutisia, suomenkielistä radiota. Oli aivan ihmeen outoa, kun eräänä päivänä kuuntelin nettiradiosta suomenkielistä kanavaa. Hiphei, kaikki oli selkeää ja ymmärrettävää.

Pitänee myös tehdä keikka Montrealin suomenkieliseen kirjastoon, joka sijaitsee suomalaisen kirkon yhteydessä. Eikä kuulemma ole kirkollinen kirjasto. Tuntuu vain joskus siltä, että kirjojen takaisin vieminen on liian vaivan takana täältä toiselta saarelta. Pelkään, että kirjat jäävät hyllyyn pidemmäksi aikaa.

Toinen asia johon välillä ajoittain kypsyn, on se tunne, ettei ole hyödyksi. Ei ainoastaan se raha, joka jää tienaamatta, vaan se tunne siitä, ettei... no niin... ole hyödyksi. Eilen tein kuitenkin sen ratkaisun, että otin sähköpostitse yhteyttä kaupungin vapaaehtoistyön keskukseen ja kyselin voisinko tulla käymään. Tekevät kaikenlaista vapaaehtoistyötä, osittain sitä mitä joskus olen tehnyt Suomessakin: auttanut vanhuksia ja vammaisia esim. terveyskeskuskäynneillä tai kauppareissuilla. Joskus ollut seurana kotona. Oli minulla pieni dysfasiasta kärsinyt poikakin, jota kerran viikossa vein terapiaan päiväkodista.

Jotain tuon tapaista voisin tehdä nytkin. Lisäksi tuo vapaaehtoiskeskus keskittyy laajemmaltikin erilaisiin vapaaehtoistehtäviin, kun Suomessa tein tuota vain vammaisavustuskeskuksen kautta. Katsotaan saanko vastausta.

No, pian on joulu ja se tapaninpäivä, jolloin saan vieraan Suomesta. Ah ihanaa, neljän päivän ajan saan puhua suomea! Meillä onkin paljon keskusteltavaa, uskon että tulee valvottua myöhään yöhön.

Jotain paikallista vielä lopuksi. Montreal päätti tässä jokin aika sitten, ettei enää auraa Outremont-nimisen kaupunginosan katuja perjantai-illasta lauantai-iltaan. Tuona aikana on juutalaisten sapatti, ja kaupunginosassa on paljon vanhoillisia hassidismi-juutalaisia. He eivät voi siirtää autojaan sapatin aikana. Kaupunginosan muut asukkaat ovat asiasta hieman käärmeissään, kun pitäisi sitä nyt autoilla jonnekin päästä myös lauantaina.

Jossakin tätä kutsuttiin "déneigement (lumenluonti) raisonnable":ksi, erään lakipykälän mukaan. Tuo lakipykälä, eli "accommodement raisonnable (kohtuullinen mukauttaminen)" liittyy uskonnonvapauteen ja sillä pyritään estämään syrjiminen ihmisen uskonnon vuoksi.

Juutalaiset ovat ennenkin täällä saaneet haloota aikaiseksi. Paikallinen NMKY joutui jokunen vuosi sitten peittämään ikkunansa, koska kadulle näkyi shortseissa ja t-paidoissa kuntosalilla olevia naishenkilöitä. Ihmiset olivat kiukkuisia, sillä heidän  mielestään juutalaismiehet voisivat yksinkertaisesti katsoa muualle, jos eivät halua nähdä vähäpukeisia naisia. Muistan myös taannoisen keskustelun, jota käytiin mediassa, kun eräs mies ei ollut suostunut ottamaan autokoulutunteja naisopettajalta. Ministereitä myöten ihmiset kiehuivat, että missä menee kohtuullisen mukauttamisen raja. Että Kanada ja Québec ovat yrittäneet ymmärtää ihan tarpeeksi.

No, se siitä, enempää kantaa ottamatta. Aurinko paistaa ja pakkasta on parisenkymmentä astetta. Jos iltapäivällä pakkanen edes hieman laantuu, ajattelin ottaa kamerani ja käväistä Vieux St-Rosessa ottamassa vähän talvisia kuvia. Mikäli saan aikaiseksi, lisään kuvia tähän myöhemmin.

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Aika ennen ja jälkeen Marian

Viikonloppu meni jälleen nopeasti, tällä kertaa siis mm. pipareita leipoen. Googletin paikallisen "pain d'épices"-ohjeen ja niissä melkein kaikissa piparkakkutaikinaan laitettiin melassia. Löysin lauantaina sitä lähikaupasta. Joudun tosin turvautumaan toiseen asiakkaaseen, selittäen että tulen Suomesta eikä ole hajuakaan missä melassi on, tai minkä näköistä tuotetta pitäisi etsiä. Löytyihän se, hän tiesi heti kävellä oikeaan paikkaan. Tuote oli taas aivan eri hyllyssä kuin muut leivontaan käytettävät ainekset.

Toinen ostamani elintarvike oli cassonade, joka tietääkseni on fariinisokeria. Sillä korvasin Paraisten piparkakkuohjeen sokerin. Melassin ja cassonaden yhdistelmällä sain aikaan kutakuinkin samanmakuisen piparitaikinan, johon kotona olen tottunut. Melassi muistuttaa koto-Suomen siirappia, eli on paksua tummaa nestettä, paljon jämäkämpää kuin vaahterasiirappi. Netistä löytyi myös jonkun suomalaisen mielipide, että melassissa on outo sivumaku, mutta itse en sellaista kyllä huomannut. Tai sitten en vain ole syönyt elämässäni tarpeeksi joulupipareita.

Lapset  olivat hyvin hengessä mukana, eikä heille ollut ensimmäinen kerta, jolloin käyttivät piparimuotteja. Vanhempi osasi ainakin heti asettaa muotin mahdollisimman reunaan taikinaa. He hehkuttivat myös suureen ääneen tietävänsä, että jäljelle jäänyt taikina kaulitaan uudelleen. Joulupiparit eivät siis olleet mitään uutta ja ihmeellistä Quebecin taivaan alla.

Olin printannut valmiiksi internetistä löytämäni tonttumuotit, sellaiset joita pienenä koulussakin punaisesta kartongista leikattiin. Tiedättehän, sivuprofiili tontusta joka hiipii lyhdyn kanssa. Ajattelin, että voisimme ostaa meillekin punaista kartonkia ja tehdä omia koristeita. No, pojat löysivät heti tullessaan printatut paperit, jotka näyttivät heidän silmissään ihan värityskirjan sivulta ja niin sitten viikonloppua myöten printattiin yhä useampia tonttuja "tällä kertaa äidille, tällä kertaa isoäidille, isoisälle" jne.. Eipähän meidänkään tarvitse sitten enää ostaa sitä kartonkia...

Kuuntelin myös sivukorvalla poikien keskustelua. Pienempi oli löytänyt vanhan piirustuksensa jostain laatikon perältä. (Jälleen vapaa käännös:) "Tää on tosi vanha piirustus" "No ei se nyt niin vanha ole" "No onhan, mä oon piirtänyt tän ennen kun tunsin edes Mariaa". Nimenomaan pienempi alkaa selvästi jo sekoittaa milloin olemme alkaneet yhteiselomme. Hänestä näyttää tuntuvan, että olemme olleet yhdessä ikuisuuden.

Niin no, jos palaan jouluaiheeseen, tiesittekin varmasti, että täällä joulupukki tulee aaton ja joulupäivän välisen yön aikana. Hänelle jätetään lasillinen maitoa ja pipareita, koska pukki tekee kovasti töitä. Joulupukki asuu myös Pohjoisnavalla. En tiedä voinko alkaa aivopestä heitä toiseen totuuteen.

Mikä on jotenkin mukavaa on se, että täällä näytetään jouluaiheisia elokuvia ja piirrettyjä miltei joka ilta jo kaksi viikkoa ennen joulua. Toisin kuin ne väkisin kaupassa kuunneltavat joululaulut, se ei haittaa minua ollenkaan. On jotenkin suloista, että on mahdollisuus nähdä niitä tuttuja ohjelmia pidemmällä aikavälillä kuin mitä Suomessa aattopäivänä ehtii. Eilen jäimme kahdestaan töllöttämään Polar express-lastenelokuvaa.

Joulukoristeita meillä alkaa olla ihan riittävästi (no huh!). Tässä kuva kirjahyllystämme. Pitihän lasten saada kummankin joulusukka, jonne jouluna ilmestyy jotain pientä. Pähkinänsärkijä-nuket olivat myös must.


 

torstaina, joulukuuta 10, 2009

Myrskyn jälkeen missattu olympiatuli

Lumimyrskyn jälkeen tosiaan on poutasää, vaikka vieläkin kyllä tuulee kovasti. Lunta tuli eilisen päivän aikana ihan kiitettävästi. Olin tänään Lavalin ostoskeskuksessa ja housun lahkeet olivat märät polviin asti pysäkille pyrkimisen seurauksena. Lunta oli metrien kasoissa aura-auton jäljiltä ja oli aikamoista temppuilua kiivetä matalampienkin tienvarsikasojen yli. Samalla kun piti väistellä syviä vesilätäköitä, joiksi tien lumi oli sulanut. Tätä se sitten on näköjään. Eikä tämä lumimäärä kertasateena ollut edes pahimmasta päästä. Enemmän on varmasti vielä tiedossa pitkin talvea.

Auringon paistaessa maisemat olivat kuitenkin todella kauniit. Tuli ihan jouluinen fiilis. Parin kilometrin päässä käymästäni paikasta olisi ollut mahdollisuus nähdä olympiatuli, joka tänä vuonna kiertää siis vain Kanadassa. Tänään oli Montrealin ja Lavalin vuoro. Punnitsin miten kovasti kyseisen tulen haluan nähdä, ja päätin skipata elämäni ehkä ainoan tilaisuuden nähdä se livenä. En edes tiennyt olisinko päässyt sinne bussilla, vai olisinko sitten loikkinut lumikasoissa sen kaksi kilometriä. No, Pekingin olympialaisten jälkeen oma suhtautumiseni kyseiseen tapahtumaan ei enää ole niin hirvittävän kunnioittava, joten en omasta mielestäni menettänyt niin paljon. Joku toinen voi olla toista mieltä.

Joulukuusi on koottu ja koristeltu (annoin siis periksi periaatteilleni) ja olen ihan tyytyväinen. Kuusi näyttää melkein aidolta. Vielä tekisi mieli jotain koristeita laittaa ennen joulua. Pojat tulevat huomenna, joten he saavat kiinnittää myös jotakin.

Nyt pitäisi kai keskittyä leivontaan ja laatikoiden tekoon. Olen  luvannut itselleni, että teen jouluna ainakin lanttulaatikkoa ja rosollia, ja no, niitä piparkakkuja. Täällä Quebecissä syödään kuulemma myös tiettyjä jouluruokia. Kuulemma kalkkunaa ja jonkinlaista lihalaatikkoa olisi ainakin luvassa. Katsotaan minkälaisen kulttuurien sekamelskan saamme aikaiseksi.

Ja vielä muutama kuva tältä päivältä


 
 
 

tiistaina, joulukuuta 08, 2009

Patate de sofa, pulla et pipari

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja lunta on jonkin verran. Odottelemme huomista lumimyräkkää, josta toivottavasti jää jotain jäljelle vielä torstaiksi luvatun vesisateen jälkeenkin. Luminen joulu kun olisi mukava. Mieheni muistaa vain kaksi joulua jolloin ei ole ollut lunta. Jälkimmäinen sattui olemaan viime vuonna. Hän piti minua hassuna, kun eilen illalla halusin mennä iltakävelylle. - Miksi ihmeessä, siellä sataa lunta! - Juuri siksi. Ensimmäiset lumisateet ovat taianomaisia! - Voi ei. Tulet kyllästymään lumeen vielä monta kertaa!

Kiltisti hän kuitenkin suostui seuraksi lenkille. Ja myönsi vielä, että ihan kaunistahan ulkona oli. Itse kyllä jälleen kerran ihmettelin millaisia jouluvalovirityksiä joka puolella näkyi. Parhaimmillaan kaksi valtavaa, siis oikeasti - valtavaa - pihapuuta oli ympäriinsä täynnä erivärisiä lamppuja. Siinä oli jo tarvittu mielettömän pitkiä apukeppejä valojen asentamiseen. Ihmisten pihoilla ja parvekkeilla oli myös valaistuja poroja, tonttu-ukkoja, yli metrin kokoisia sähköisiä tekokynttilöitä ja monenlaista muuta.

Mekin sitten ostimme viikonloppuna sen joulukuusen, ihan tarpeeksi kalliin tekokuusen. Siihen ei tarvitse erikseen ostaa valoja, vaan ne ovat valmiina. Nyt kun alan nähdä paikallista tapaa koristella, tiedän, että yli en pysty ampumaan. Kuusesta tulee erilainen kuin Suomessa olisi tullut, mutta koristeet täällä ovat mielestäni kuitenkin ihan kauniita. Mahdollisuuksia oli paikallisessa rautakauppaketjussa ihan riittävästi. Kuusesta olisi saanut hyvinkin perinteisen "tuohisen oloisen", jos olisi halunnut. Kaikki ei näköjään täällä ole pelkkää kimallusta.

Vielä jää mietittäväksi milloin kuusi koristellaan. Todennäköisesti joudun antamaan periksi periaatteistani ja se koristellaan jo täksi viikonlopuksi, kun lapset tulevat tänne. Pääsevät kiinnittämään itsekin muutaman koristeen. Mieheni ei sinänsä perusta kuusesta ollenkaan, mutta juuri lasten vuoksi suostuu sen hankintaan. No, ehkä minunkin toiveellani oli pieni painoarvo.

Serkulle tiedoksi, että kyllä täällä inkivääripiparit tunnetaan. Tosin en tiedä miten paljon muistuttavat omia joulupipareitamme. Ostin viikonloppuna myös pari muottia, joten pakkohan tässä on yrittää pian vääntää se taikina. Vaahterasiirappi on kyllä vaaleampaa kuin kotoisa siirappimme.

Pullaa leivoin ensimmäistä kertaa meidän itsenäisyyspäivänämme. Pitihän sitä vähän juhlistaa. Valtavan kokoinen tehokas uunimme poltti ensimmäisen pellillisen pohjat mustiksi, vaikka päältä näyttivät ihan hyvän värisiltä. Lopulta oikea lämpötila oli 225:n sijasta 175 celsiusta. Mies on niin hyvillään pullista, että mutustaa niitä nyt jopa aamulla: "Söin tänä aamuna kaksi". No, hyvähän se on että tulevat syödyksi!

Leivonnasta aasinsillalla sohvaperunaan, joka sanana naurattaa miestäni kovasti. En edes muista miten se tuli puheeksi. Quebecissä ilmaisua "patate de sofa" käytetään ihan samalla tavalla, minä vain suomensin sen. Vaikeinta miehelleni on kuitenkin sen lausuminen. H ja V peräkkäin tuottaa ranksankieliselle näköjään yllättävää vaikeutta. Sanaan tulee väkisin liian korostettu ja huokaistu H ja sen perään F. Mielestäni se kuulosti niin mukavalta, että pyysin häntä toistamaan sanaa kymmeniä kertoja.

Lopuksi muutama kuva, joissa myös jo kommenttejakin kirvoittanut ikkunoiden talvikelmutus (lue edellisen tekstin kommentit).




perjantaina, joulukuuta 04, 2009

Pyykit

Jenkit eivät kuulemma enää siedä pyykkien kuivattamista ulkona. Pitävät sitä siveettömänä. Kaikilla on kuivausrumpu ja ihmiset valittavat, jos naapuri laittaa pyykkejään ulos kuivumaan. Etenkään alusvaatteitasi ei kukaan halua nähdä.

Täälläkään en kenenkään alusvaatteita ole naruilla nähnyt, mutta pyykkejä kyllä kuivatetaan ulkona. Montrealissa se ilmeisesti on kielletty, mutta täällä esikaupunkialueilla se ei niin vakavaa ole. Enpä olisi Vantaan tai Turun pihoilla nähnyt tällaisia viritelmiä: narut omilta parvekkeilta kaupungin sähkötolppiin. Siitä sitten  vaatteet hinataan kaikessa rauhassa tuulettumaan! Me emme vielä ole tähän ryhtyneet, vaikka näin joulukuussakin pyykit varmasti kuivuisivat hienosti. Alla oleva pyykkikuva on tältä päivältä.


Toinen asia, mitä täällä näkee paljon, ovat lommoiset autot. Lommoja on niin konepellissä kuin auton kyljissä, suuriakin, ja autot saattavat olla kumman ruosteisia... ja silti niillä ajellaan kaikessa rauhassa pitkin teitä. Kuulin ihmetyksekseni, että täällä ei ole auton katsastuksia ollenkaan! No ei ihme, että autokanta näyttää miltä näyttää.

Näin Suomen itsenäisyyspäivän aikoihin pitänee laittaa myös paikallinen parvekekuva. Täällä ei ole mitenkään epätavallista, että parvekkeelle laitetaan Quebecin lippu. Lipputankoja tai liputuspäiviä ei näytä olevan, ehkä sitä sitten näin pitää omaa kansallisuuttaan korostaa. Mahtaisikohan kukaan huomata eroa, jos kiinnittäisin meidän parvekkeellemme suuren Suomen lipun itsenäisyyspäivän kunniaksi?

Seuraavissa kuvissa myös lisää niitä talvikatoksia...

tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Pieni suuri planeetta

Meille ostettiin PS3-peli nimeltä LittleBigPlanet. Siinä säkkikankaiset pikku-ukot seikkailevat erilaisissa ympäristöissä, keksivät ja luovat uutta. Sitä voi pelata neljäkin ihmistä yhtäaikaa, tosin meillä on vain kaksi ohjainta, mikä rajoittaa osallistujamäärää. Peli on siitä mukava, että se kannustaa tekemään yhteistyötä. Pojat, jotka tähän asti ovat aina taistelleet keskenään siitä, kuka saa pelata ja kuinka kauan, oppivat pienen älämölön jälkeen auttamaan toista ja odottamaan, että toinenkin ehtii samaan kohtaan peliä. Jos toinen kiirehtii, toinen katoaa ruudulta ja palaa vasta myöhemmin peliin mukaan.

Itsekin pelasin kyseistä peliä. Säkkiukollani oli hieno hame, pitkät hiukset ja pienet vampyyrin hampaat. Pitihän hahmosta muokata vähän naisellisempi kuin poikien hahmoista. Pikku-ukkojen ilmeet ovat näkemisen arvoiset. Jos painat nappuloita yhteen suuntaan, hahmo hymyilee, jopa virnistää ja työntää kielen ulos. Sen saa myös mököttämään. Mutta kaikkein miellyttävintä pelissä on se, että siinä ei tapeta, ei tuhota eikä alisteta toista. Musiikkikin on mukavan kevyttä, tosin se jää soimaan kyllä päähän. Jos itse olisin pelisuunnittelija, kehittäisin enemmän tämän kaltaisia pelejä lapsille. Seuraavat kuvat nappasin wordpress-nimiseltä sivustolta, jossa peliä kehuttiin.





















Muutoin ei sen ihmeempiä tänne kuulu. Alan pikkuhiljaa unohtaa sen suuren kaipuuni Suomeen. Ehkä se palaa taas takaisin myöhemmin, mutta tällä hetkellä, ystävien status-päivityksiä lukiessani, huomaan että kaamosta en kaipaa ollenkaan. Ei ollut tarve ostaa myöskään mitään suomalaista viikonlopun basaarista, mikä tuntui ihan mukavalta.


Ensilumi satoi eilen, eikä ole kokonaan sulanut vieläkään. Tämä kuva on otettu eilen n. varttia vaille kahdeksan aamulla. Koneelle lataamisen jälkeen kamerani muistikortti on mystisesti kadonnut. Ehkä se tulee vastaan jossain vaiheessa. Muutoin pitää oppia pärjäämään muutamalla kuvalla. Toiset kaksi muistikorttiani kun ovat älyttömän pieniä.

Sen verran vielä, että joulukoristeita on täällä näkynyt jo parisen viikkoa. Ihmisillä on jopa joulukuusia asunnoissaan (enimmäkseen siis tekokuusia). Se on jotain itselle täysin käsittämätöntä. Mikä onkaan  enemmän joulua, kuin kuusen koristelu aaton aattona. Tai ehkä vasta aattona. Katsotaan hankimmeko me kuusen ja jos, minkälaisen.