torstaina, huhtikuuta 16, 2009

Kuvakooste kouluvuodesta

Lepuuttelen revähtänyttä pohjelihastani. Tekemisen puutteessa halusin tehdä Pekka Halosen vuodestani tähän pienen kuvakoosteen. Paljon kuvia jäi ottamatta. Mukavaa oli, ja aivan mielettömän kiva luokka. Kuvat asettuvat nähtävästi pitkäksi jonoksi, mutta mitäpä tuosta.

Ikävä tulee varmasti. Niin peltoja, keltaisia puurakennuksia, pimiötä, ilmaista kouluruokaa, hiekkateitä kuin ihmisiäkin. Vaan sellaista on elämä. Jostain on luovuttava, jotta uutta tulee tilalle.

Kuvassa esiintyvät ihmiset siis ovat luokkakavereitani (on kuvaan eksynyt yksi kuvataidelinjalainenkin, ulkokuva). Tuskin suuttuvat jouduttuaan blogiini.

















tiistaina, huhtikuuta 14, 2009

Kolea tiistai

Kunnon kevät ei vain saavu. Lämpöä Vantaalla on tällä hetkellä neljä astetta. Eilen tuuli oli niin jäätävä, ettei ilman pipoa olisi voinut kuvitellakaan kulkevansa. Tänään näyttäisi olevan samoin. Lähden iltapäivällä liikenteeseen ja suuntaan Kamppiin serkun asunnolle. Pitäähän sitä nyt ennen lähtöä käydä hänen ja avovaimonsa kotona, kun kaksi vuotta on jo tullut pääkaupunkiseudulla asuttua.

Sunnuntaina sain maalattua seinät takaisin maalarinvalkoiseksi. Palasin siis lähtöpisteeseen. Vielä pitäisi ostaa litran purkki ja yrittää uudelleen yhden seinän paikkamaalausta. Itse huomaan liian hyvin maalien pienen kiiltoaste-eron, telan jäljet näkyvät valon heijastuessa. En tiedä huomaisiko sitä joku muu. Ehkä olen itse liian pikkutarkka. No toisaalta, kahden kuukauden takuusumma olisi kyllä hyvä saada kokonaisuudessaan takaisin!

Alan olla enemmän kuin valmis saamaan kaiken tämän päätökseen. Voisin kirjoittaa kirjan (tai ainakin oman luvun) asioista, joita olen joutunut selvittelemään ennen muuttoa. Ja joista en vieläkään ole aivan varma. Sitä ihmettelen, mikseivät viranomaisetkaan näytä kummassakaan maassa olevan varmoja... mistään. Edes naimisiinmenosta. Luulisi nyt, että ennenkin ihminen jos toinen on mennyt naimisiin kanadalaisen kanssa. Että olisi varmaa, mitä papereita kyseiseen toimitukseen oikeasti tarvitaan missäkin maassa. Mies on sitä mieltä, että sitten vaikka matkustetaan takaisin Suomeen, että asia hoituu.

Olen tyytyväinen, ettei asista ole edes tarvinnut liiemmälti keskustella. Itse olen kuin olenkin avioliiton kannattaja, kyllä. Eli tämä ei edes ole "pakkoavioliitto", ei maahanmuuton takia eikä muutenkaan, vaan ihan täysin vapaaehtoinen valinta. Kun kerran ollaan tosissaan, ollaan sitten tosissaan. Toki naimisiinmeno myös auttaa erinäisissä paperisodissa.. Mutta tästähän ei vielä pitänyt puhua, kun sitä virallista kosintaakaan ei vielä ole kuulunut. Sitä kun emme halua elää "virtuaalisesti"..

Minulla on tiedossa muutama puhelinnumero, johon pitäisi soittaa. Ovat irtaimistojen ostajien numeroita. Jokin on kuitenkin vielä estänyt minua soittamasta, ehkä asian lopullisuus. Kun en ole edes vielä miettinyt mitä säästäisin, en osaa oikein soittaakaan kenellekään. Tässä jonain
päivänä se täytyy kuitenkin tehdä.

Seuraavat kuvat otettu Olympus Ultra zoomilla... laadusta viis.


maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Tyhjä maanantai

Se oli sitten siinä. Koulu nimittäin. Tänään minulla on vapaapäivä. En taida tehdä mitään. Siivota kyllä voisin. Ehkä.

Takana on kiireinen viikko. Viimeiset koulutehtävät, portfolio lukuvuodesta valmiiksi, isoäidin hautajaiset, vierailu siskon perheen sekä ystävän luona Turussa.

Päätin olla tekemättä ensimmäisen vuoden näyttökokeen. Yksi stressin aihe vähemmän.

Olen yhä yöpaidassa, pian on keskipäivä. Jotenkin tämä tuntuu loman alkamiselta. Kaiken jälkeen tämä maanantai tuntuu tyhjältä ja ihanan hiljaiselta. Voin keskittyä viimeiset viikot muuton järjestämiseen, työhön (rahan ansaitsemiseen), itseeni, ystäviinikin.

Myönnän, että olen ollut tavallista nostalgisempi tänä viikonloppuna, tällä hetkelläkin. Ensimmäistä kertaa minulla on aikaa ajatella. Siskon perheen luota lähdin kyyneleet silmissä, ystävän luona en suostunut vetistelemään, sillä ylihuomenna näemme jälleen. Mutta jotenkin tiedän, että tästä lähtien lähteminen on enemmän mielessäni kuin ennen. Toisaalta tunne siitä, että eikö tämä vaihe voisi olla jo ohi. Toisaalta tietoisuus tulevasta ikävästä. Tietoisuus siitä, että tämä on viimeinen kevät Suomessa.

Olo on kuitenkin rauhallinen. Kaikki on tässä ja nyt.

Hauska pallopotkupuku ja ihanat varpaat. Sekä pari siskon ottamaa kuvaa minusta ja siskon puolivuotiaasta Elmeristä.