Tällä kertaa blogini keskittyy Quebecin ranskan ja Ranskan ranskan eroihin. Ranskaa taitamattomille tämä voi olla tylsää, mutta huomasin, ettei suomeksi netistä hirveästi tietoa asiasta löydy. Tämä on siis suunnattu myös niille, jotka hakusanojen kautta blogiini eksyvät. Tämä ei mitenkään ole kattava Quebecin ranskan kuvaus, kunhan kerron omia huomioitani. Eri alueilla on muutenkin eroja. Eniten kuulen päivittäin mieheni puhetta, siksi monesti viittaan häneen. Lisäilen asioita sitä mukaa, kun niitä myöhemmin mieleen tulee.
Moni ranskankieltä opiskellut on aluksi ymmällään tullessaan Quebeciin. Luulit ymmärtäväsi ranskaa, mutta yhtäkkiä et ymmärrä mitään. Uskon itse, etteivät korvat vain ole tottuneet täkäläisten tapaan lausua kieltä. Toki sanastossakin on eroja, sillä täällä on lukematon määrä sanontoja, joita en aikaisemmin ollut ikinä kuullut. Itse koen suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin täkäläisen ääntämisen.
Vietin jonkin aikaa etsien netistä esimerkkejä Quebecin ranskasta, sellaisia joita meillä kotonakin paljon kuulee, ja joihin itsekin olen kiinnittänyt huomiota. Käytän vain joissakin kohdin kielitieteellisiä ilmaisuja, toivottavasti ei mene ihan mönkään, sillä omista lyhyeksi jääneistä yliopiston kieliopinnoista vuonna x on liikaa aikaa. En myöskään ala käyttää virallisia ääntämismerkkejä sen enempää, vaan menen tunteen mukaan.
Lausumisesta
Quebecin ranskassa kuuluu voimakkaana outo frikatiivi t:n ja d:n jälkeen, jos sitä seuraa u tai i. Esimerkkinä vaikka "lähdit"
Tu es parti - "tsu es partsi"
Luulen, että täkäläiset eivät sitä aina itse edes huomaa, eikä sitä ole helppo peittää. Juuri tuosta quebeciläisen tunnistaa, vaikka hän yrittäisikin puhua "ranskalaisittain". Saksalainen kielikurssikaverini pyysi täkäläistä kaveriaan sanomaan "petit" (pieni) siten kuin se Ranskassa yleisesti sanotaan, eli "pöti" tai "pti". Tyttö ei onnistunut millään, vaan sana tuli ulos suusta aina samalla tavalla: "ptsi".
Jos sana loppuu lausuttaessa a:han, siitä tulee helposti [ɔ], eli melkein o. Mieheni puheessa sen kuulee vaikka kieltosanassa "pas": "Je ne pense po". Sitä myös venytetään hieman pitempään. Il taas vääntyy usein pelkäksi y:ksi. Esimerkiksi "Il y a" on pelkkä y'a.
Kuitenkin, jos a on keskellä sanaa, se voi joskus muuntua "au"-äänteeksi... Esim kahvikuppi, tasse kuulostaa likipitäen tältä "tausse". Mieheni sanoo myös "Je dois me rauser (se raser-ajaa parta)".
Eräs oman mieheni puheessa selkeästi kuuluva erikoisuus on montrealilaisten puheessa kuulemma harvenemaan päin. Wikipedian mukaan se liittyy koulutukseen. Mitä korkeammin ihmiset kouluttautuvat, sitä vähemmän he seuraavaa ääntämistä käyttävät. Se on sanan lopussa esiintyvä r-kirjain, joka lausutaan hyvin englantilaisittain, omaan korvaan se kuulostaa samalta kuin englannin sanassa "sir", jopa vielä korostetummalta. Ranskan sana "soeur" eli sisko kuulostaa omaan korvaan melkein samalta.
Oi-diftongi lausutaan myös hauskasti murtaen. Sanat "soir" (ilta) ja "moi" (minua, minulle) eivät olekaan "suar" ja "mua" vaan jotakuinkin "soèr" ja "moè". Sana "oui", kyllä, taas lausutaan "ouè".
Välillä on tullut ymmärtämisvaikeuksia tiettyjen asioiden takia vielä monen kuukauden jälkeen. Vaikkapa kun mietin ääneen suomeksi jotain laskutoimitusta ja sanoin "viisi sataa". Mieheni kysyi mitä "sataa" tarkoittaa. Vastasin "cent", ja lausuin sen "sa". Hän kysyi ainakin kolme kertaa "mikä "sa"?", ennenkuin välähti: ai "sä" (ei nyt ihan suomalainen ä mutta sellainen nasaalinen ä kumminkin). Mieheni totesi, että todennäköisesti minun lausumani "cent" on ihan oikein, mutta täällä sitä ei niin lausuta.
Minun oli ihan pakko seuraavana päivänä mennä tarkistamaan netistä sanan lausumismuoto, sen verran alkoi epäilyttää oma kielitaitoni. Siellä todellakin oli kummatkin lausumistavat kuultavana, Ranskan "sa" ja Quebecin "sä". Myös sana tuuli, "vent" tuotti erään kerran päässäni oudon mielleyhtymän, kun en millään ymmärtänyt, että jossain oli paljon viiniä, "vän".. Sekin tuli samalla kertaa tarkistettua. Sama juttu, itse olen vain tottunut siihen ranskalaiseen lausumiseen.
Sanontoja ja hokemia
Quebecin ranskassa on tiettyjä hassuja sanontoja, joita ihmiset hokevat ikäänkuin täyttääkseen lausettaan. Jotka eivät sinänsä merkitse yhtään mitään. Sellaisia ovat vaikkapa "là là", joka lausutaan korostetusti "loo-lo". Itse olen huomannut, että sitä käytetään etenkin asiayhteyksissä joissa itse ollaan eri mieltä kuin toinen, tai kerrotaan toisille jotain asiaa, jota hämmästellään kovin. Myös pelkkää "là"-ta käytetään usein puheen aikana. Tuntuu kuin puhuja ikään kuin varmistaisi sillä, että hänellä on vielä asiaan lisättävää, pitääkseen kuulijansa tarkkaavaisena ja kiinnostuneena. Joskus mieheni lapset huudahtavat pettyneenä "mais là! (lo)", ilmaistakseen tyytymättömyyttään.
Muita usein hoettuja asioita ovat "t'sais" (tiedätkö, kuten you know), joka jälleen kuulostaa enemmänkin tältä: "tsii", "pi" (puis, sitten) tai "par exemple", joka usein liitetään lauseen perään, vaikkei mitään esimerkkiä lauseessa olisikaan, ilmaisu toimii vain täytteenä. "Fait que" tai "feque" on myös usein hoettu, joskus lause yksinkertaisesti loppuu siihen, aivan kuin puhuja haluaisi johdattaa kuulijan itse päättelemään, että juuri sanotusta on tietty seuraus. Suomeksi se ilmaistaisiin varmastikin "joten..".
Eräs varmasti monia ihmetyttävä asia on sanan "tu" lisääminen kysymyksiin. Se liitetään ylimääräisenä verbin jälkeen, eikä sillä varsinaisesti ole mitään tekemistä sanan sinä "tu" kanssa. Sen kerrotaan olevan jäänne vanhasta ranskasta, ja sitä käytetään samoin kuin "t-il"-ilmaisua. Paikalliset (esimerkiksi oma mieheni) ovat kuitenkin enimmäkseen tietämättömiä ilmaisun alkuperästä. Kun aluksi asiaa ihmettelin (miksi lisäät aina "tu" kysymykseen?), hän ei kyennyt sitä selittämään, ihmetteli vain itsekin. Tässä esimerkkejä, joita napsin Wikipediasta kun en itse keksinyt:
"C'est-tu prêt?" - onko se valmis?
"On a-tu bien mangé!" - emmekö syöneetkin hyvin?
"T'as-tu pris tes pilules?" - oletko ottanut lääkkeesi?
Muita Quebeciläisiä ilmaisuja (muutama lukuisista)
Asteure - nyt (maintenant)
pantoute - ei ollenkaan (pas du tout)
Je suis tanné - olen saanut tarpeekseni
C'est plate - se on tylsää
il fait frette - on kylmä (il fait froid)
icitte - täällä (ici)
un char - auto (une voiture)
un bec - suukko
une patate - peruna (une pomme de terre)
blonde - tyttöystävä, naisystävä
chum - miesystävä, ystävä
une chicane - riita (conflit)
quétaine - vanhanaikainen, pois muodista (moche, passé mode)
une tuque - pipo (bonnet d'hiver en laine)
un dépanneur - kulmakauppa, joka usein auki pitempään kuin muut kaupat, kuten kioskit (petit magasin)
barrer - lukita (fermer à clé)
embarquer - nousta bussiin (monter)
débarquer - astua bussista (descendre)
il mouille - sataa (il pleut)
mets-en - paljon
voyons donc - ilmaisee hämmästymistä negatiivisessa mielessä
Televisiolähetyksiä tai filmejä kuunnellaan (écouter), ei katsota (regarder), ainakin meidän perheessä. Se jaksaa itseäni vieläkin välillä hymyilyttää. "Tu veux écouter un film?" kuulostaa omaan korvaan vähän hassulta.
Tervehdykset poikkeavat myös hieman Ranskan vastaavista. Täällä näkemiin ei olekaan "au revoir", mikä täkäläisittäin on enemmän "hyvästi (emme enää näe)", vaan esim. kaupoissa toivotetaan "bon jour (bonne journée)" tai "bon soir", tai vain "bye", joka kuitenkin on paljon tuttavallisempi ja sitä käyttäisin itse kuitenkin ennemmin ystävien kesken. Tuosta "au revoir"-ilmaisusta yritän itse päästä eroon, sillä ajatuksissani ollessani se saattaa yhä lipsahtaa suusta.
Myös sinuttelu on huomattavasti yleisempää kuin Ranskassa. Etenkin nuoremmat myyjät saattavat sinutella sinua kaupoissa, sitä ei pidetä niin ihmeellisenä. Täällä ei sinuttelu ole siis hirveän epäkohteliasta. Kukaan ei käy sinua moittimaan asiasta. Kannattaa toki aina aloittaa teitittelyllä.
Lopuksi paikalliset ateriat, jotka poikkeavat Ranskan ranskasta (sulkeissa):
déjeuner - aamiainen (petit déjeuner)
dîner - lounas (déjeuner)
souper - päivällinen, illallinen (dîner)
Yllä olevat erot ovat riittäviä sotkemaan treffisi, jos et ole tarkkana. Ranskalainen opettajamme kielikurssilta oli pyytänyt ystäviään illalliselle lauantain kunniaksi. Ateria oli hänelle siis dîner. Hän oli päättänyt nukkua pitkään. Suihkusta tullessaan, ollessaan pukeutuneena pelkkiin kalsareihin, ovikello kuitenkin soi. Oven takana oli iloinen joukko, joka oli saapunut lounaalle.
Video suositusta Têtes à claques-sarjasta, ihan vain jos jotakuta kiinnostaa. Mies kiroilee bensan hinnan ainaista nousua. Paikallisesta kiroilusta kirjoitinkin jo aikaisemmin blogissani.
Se vanhempi blogini, se jossa ihmettelyn taito oli vielä tallella. Uudemmassa olen tainnut jo asettautua paikalliseksi paikallisten joukkoon. Ihmettely on jäänyt vähän vähemmälle. Lue silti ihmeessä sitäkin!
keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009
maanantaina, marraskuuta 09, 2009
Jouluvalmisteluja
Mittari näytti tänään Montrealissa 18 astetta, Etelä-Suomeen odotetaan kai ensi yöksi ensimmäistä kunnon lumimyräkkää. Oli outoa kävellä ilman takkia sen jälkeen, kun täälläkin jo jonkin aikaa on puhaltanut kylmä pohjoistuuli. Nyt ei tuullut juuri ollenkaan ja hetken tuoksui melkein keväältä. Loppuviikoksikin on luvattu ihan mukavaa ja leutoa säätä, auringonpaistetta.
Siksi olikin outoa lähteä seuraksi jouluostoksille tänään. Anoppini halusi minun lähtevän mukaan, kun hän meni ostamaan lahjoja lastenlapsilleen. Kuskina oli lankoni, ja seuranani takapenkillä jouluaattona kaksi vuotta täyttävä pikkumies, joka hoki koko ajan joko minun tai mieheni nimeä. Hän tarkisti useaan otteeseen oliko mieheni kenties piiloutunut auton takaosaan, kun häntä ei näkynyt.
Joulu näkyi jo kaikkialla ja on vasta marraskuun alkupuoli. Lavalin ostoskeskuksessa ei hirveästi näin maanantaipäivällä ihmisiä ollut, mutta komea kuusi oli jo paikoillaan, samoin joulukoristeita joka paikassa. Kulutushysteria alkakoon..
Sen verran on aikaisemminkin pitänyt kirjoittaa, että täällä ei olla sentään yhtä leväperäisiä kuin jenkeissä erilaisten jätteiden määrän suhteen, mutta aika monessa paikkaa pienetkin ostokset laitetaan automaattisesi muovikasseihin, ennenkuin olet edes ehtinyt sanoa ettet sellaista tarvitse.
Jotkin kauppaketjut ovat lähteneet markkinoimaan ympäristöystävällisyyden puolesta: "Muistitko kassisi?" lukee jo ovella. Muovikassit heillä eivät myöskään ole enää ilmaisia, vaikka hinta onkin pienen pieni. Yllättävän monella on omat kassit mukana, joihin kassalla työskentelevät nuoret ripeästi ostokset pakkaavat. Palvelu on kieltämättä kätevä silloin kun ostoksia on paljon.
Quebecissä myös kierrätetään, tosin en tiedä miten hyvin asia toimii (samaan astiaan laitetaan kaikki kierrätettävä - metallista paperin kautta lasiin ja muoviin). Olen kuullut, että aika moni esimerkiksi jättää kierrättämättä sanomalehdet. Suomessa taas sanomalehdistä kierrätykseen taitavat päätyä melkein kaikki.
Silti, vaikka täällä puhutaan kierrätyksestä ja ympäristöystävällisyydestä, olen monet kerrat ihmetellyt kauppojen valikoimia. Puolivalmisteita ja eineksiä on vaikka miten paljon ja erilaisia merkkejä on älytön määrä. Miten paljon enemmän niiden käytössä tuhlataan luonnonvaroja? En ole asiantuntija, mutta voin vain kuvitella.
Meinasin myös saada shokin, kun eräässä suuressa ketjussa jaettiin ihmisille ilmaiseksi paketti puolen litran muovisia vesipulloja ostosten ylittäessä tietyn summan. Taisin näyttää niin kauhistuneelta kun sanoin kassalla ei kiitos, että kassaneiti näytti melkein nyrpistävän nenäänsä. Ettei ilmainen lahja kelpaa? En ole koskaan ollut mikään ekologisuuden esikuva, mutta tuntui todella oudolta ajatus niistä tuhansista muovisista ilmaispulloista.
Myös meidän kaapistamme löytyi vielä kesän alussa paljon erilaisia tölkkejä, nyt niistä ei juuri ole jäljellä mitään, eikä lisää ole ostettu. En ole koskaan tottunut sellaisia käyttämään, enkä ala täällä totutella. Mieheni on ihmetellyt myös, että sämpylöitä voi leipoa - alusta lähtien, tai että lettutaikina ei olekaan valmissekoitus (lisää vain vesi), tai ettei pizzapohjaa ole pakko ostaa myöskään valmiina.
Lopuksi muutama heikkolaatuinen kännykkäkameraotos. Osassa kuvista herkullisen näköisiä omenoita eräässä suklaapuodissa. Pakko oli kuvata myös niitä katoksia, joista aikaisemmin kirjoitin. Nyt marraskuun alusta niihin on ilmestynyt muovit päälle.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009
Tämä ei muutu käsityöblogiksi
Eilen näin ihan livenä paikallista rokotushysteriaa. Kävelin kamera kaulallani n. parin kilometrin päässä kodistamme, kun yhtäkkiä joka puolella oli poliisiautoja ja hirveä tungos. Meni hetki ennen kuin tajusin, että rokotuksiahan siellä jaettiin. Niinpä maisemakuvauksen sijaan päädyin tekemään "kuvareportaasia" tapauksesta. Kenenkään naaman eteen en kameraa viitsinyt kuitenkaan laittaa.
Täällä influenssasta ei käytetä sikainfluenssa-nimitystä, sillä sikaloiden omistajat reagoivat heti alussa asiaan. Ihmiset eivät enää uskaltaneet ostaa sianlihaa. Itsellä onkin vaikeuksia ymmärtää, että Suomessa tuota sanaa vielä ahkerasti käytetään, sillä se kuulostaa kieltämättä aika hullulta. Tosin itselle flunssa A (H1N1) tuottaa ranskaksi lausumisvaikeuksia. Se kuulostaa jotakuinkin tältä "A ash a an a (tai ä än ä) " ja kompuroin yrittäessäni edes lausua sitä.
Paikallisistakin rokotetaan ensin riskiryhmään kuuluvat. Hysteriaksi se on mielestäni mennyt siinä mielessä, että ihmiset näyttävät tekevän mitä vain saadakseen rokotuksen. Jotkut jopa valehtelevat kuuluvansa riskiryhmään, tai sitten rokotusta lähdetään hakemaan maalta, jossa rokotuksen saa vähemmällä jonotuksella - ja vaikka rokote kaupungissa olisikin väliakaisesti loppu.
Eilen näytettiin televisiossa toista ääripäätä. Jotkut myyvät omia kirjojaan ja dvd-levyjään, joissa puhutaan mitä ihmeellisimmistä salaliittoteorioista rokotukseen liittyen. Itse haluaisin kuulla asiaa oikeasti tutkineita, jotka ovat sitä mieltä, ettei rokotus ole välttämätön.
Välillä myös tuntuu, ettei mediassa enää mistään muusta puhuta kuin rokottamisesta. Pienten lasten vanhemmat ovat hysteriassaan viemässä lapsiaan lääkäriin pienemmästäkin yskästä ja sairaaloiden ensiavut ovat täynnä "mahdollisia influenssapotilaita". Meidän perheessämme ei kukaan vielä ole saanut rokotusta, eikä kukaan ainakaan vielä ole ryhtynyt paniikkiin asian vuoksi. Toki onhan niitä nuorien ihmisten kuolemantapauksia täälläkin ollut, jotka ovat saaneet hiljaiseksi.
Joku saattaa ihmetellä otsikkoani. Olen saanut pureman joltakin käsityökärpäseltä, ja nyt siis poikien huivit ovat viimeistelyä vaille valmiit (kirotut langanpäät ja harva patenttineule, jossa näkyy kaikki!), samoin kälyni (mieheni siskon) huivi. Siirryin tekemään itselleni palmikkohuivia, jonka ohjeen vihdoin viimein löysin netistä pitkän hakuprosessin jälkeen. Se ei ollutkaan niin vaikeaa, mitä olin ajatellut. Jos joku eksyy sivulleni ja kompuroi saman asian kanssa, laitan tässä linkin huiviin. (Voisiko joku kertoa, miten "lisää linkki" toimii... en itse saa sitä toimimaan)
http://tango-4.srv.hosting.fi/index.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=245
Älkää kuitenkaan huolehtiko. Ei tästä tule käsityöblogia tekemälläkään. Kunhan nyt vähän pitää ylpeillä, kun ikinä ei ole aikaisemmin saanut näin paljon aikaiseksi. Ei se elämä tylsää ole, mutta tuleepahan tehtyä asioita, joihin ei aikaisemmin ole jaksanut aikaansa "tuhlata". Ja se on vieläpä kivaa.

tiistaina, marraskuuta 03, 2009
Halloweenin ja vaalien jälkeen
Aamu Montrealissa valkenee harmaana. Kellot siirrettiin viikonloppuna talviaikaan ja yritän käyttää hyväkseni sen tuoman edun, nousemalla silloin kun ei enää nukuta. Vain illat alkavat olla ikävän pimeitä.
Perjantaina meille tullessaan pojat olivat innoissaan tulevasta Halloweenista. Vanhempi oli tehnyt minulle pienen pussin, joka oli täynnä karkkia: "Ajattelin, että kun Halloween ei ole tuttu sinun maassasi, niin saat maistaa karkkeja. Ehket ole näitä syönyt". Olin hänen eleestään positiivisesti yllättynyt, vaikka karkit kyllä maistuivat samalta kuin kotona. Niitä söivät loppujen lopuksi enemmän lapset kuin minä.
Lauantai-ilta vietettiin Montrealissa, mieheni veljen (lankoni) perheen luona. Joukossa oli yksi Dracula, yksi Darth Vader (joka kyllä käytännön syistä muuttui myös Draculaksi, sillä maskin takaa ei oikein nähnyt minne pimeässä kulkea), sekä yksi elefantti. Mukana oli myös sukua avovaimon puolelta - eivät yhtä dramaattisia hahmoja. Moni lähitaloista oli koristeltu teemaan liittyvästi, jossakin jopa äänitehostein.
Aloitimme kierroksen hämärän laskeuduttua. Taloihin, joiden pihavalo ei palanut, ei menty. Valon sytyttäminen oli tervetulokutsu. Pieni ihailijani ei hellittänyt tälläkään kertaa. Olimme juuri keskustelleet siitä, miten hän osaa kyllä sanoa nuoremman serkkunsa nimen, mutta vanhemman serkun nimeä hän ei suostu sanomaan, luultavasti koska siinä on r-kirjain. Yhtäkkiä kaikkien yllätykseksi hän kuitenkin päätti hokea minun nimeäni ja se jatkui pitkin iltaa. Minun oli jatkuvasti käveltävä hänen kanssaan käsi kädessä, muuten alkoi huuto. Sain siis minäkin välillä kävellä ihan ovelle asti karkkia hakemaan.
Tulimme kotiin iltakymmeneltä ja seuraavana aamuna karkit tarkistettiin. Epäilyttävät makeiset poistettiin. Kasa oli valtava. Itse tulen alueelta, jossa kierrettiin nuuttipukkeina, mutten muista että ikinä olisimme saaneet niin paljon makeisia. Pojat eivät koskaan kuulemma syö kaikkea, vaan jossain vaiheessa loput heitetään menemään. No, mitäpä tuohon sanoisi. Halloween on kuitenkin lasten juhla, kerran vuodessa. Pojilla oli myös kaulassaan Unicefin keräyslaatikko, johon vanhempi pojista muisti ahkerasti kolikoita pyytää.
Suomenkielen opiskelu jatkuu perheessämme. Saatan istua sohvalla, kun mieheni laittaa yhtäkkiä Ylen selkokieliset uutiset soimaan. Hän ei ymmärrä kuin sanan sieltä, toisen täältä, mutta silti hän kuuntelee uutiset itsepäisesti joka päivä, enimmäkseen töissä, valokuvia retusoidessaan.
Minua alkaa naurattaa uutisten monotoninen sävel ja yksinkertaiset lauseet, mutta voin vain ihmetellä hänen kykyään löytää suomalaisilta sivustoilta linkkejä, joiden olemassaolosta itse en tiennyt mitään. Uutiset on kuulemma suunnattu ihmisille, jotka osaavat kielen alkeet, mutta joiden on vielä vaikea seurata nopeatempoisia uutislähetyksiä.
Myös lapset sanovat aina nukkumaan mennessään "Hyvää yötä", niin suomalaisittain että oikein ihmetyttää. Myös "kiitos" on yhtäkkiä noussut meillä hittisanastoon.
Halloweenin lisäksi viikonloppuna oli vaalit, joissa valittiin uudelleen kaupunkien johtopaikat. Montrealin pormestari pysyi samana kaikista mahdollisista korruptiosyytteistä huolimatta. Tällä kertaa en perehdy asiaan sen enempää. Lupaan kirjoittaa tuosta kaikesta myöhemmin. Myös mieheni kävi Lavalin vaaliuurnalla sunnuntaina. Lopullinen äänestysprosentti oli siinä 37:n paikkeilla, joten kovin ahkeria äänestäjiä täkäläiset eivät ole. Se ei kuulemma ole mitään uutta.
Tällä hetkellä ullakolla asuntomme yläkerrassa on kaksi alle parikymppistä poikaa laittamassa kuntoon ilmastointilaitetta, joka poistaa kosteutta. Se on ilmeisesti ollut rikki koko talossa keväästä lähtien, mutta vasta nyt kylmien ilmojen tullessa se on päätetty korjata. Talon tämän päädyn ullakolle pääsee vain meidän asuntomme komeron kautta (asumme ylimmässä kerroksessa). Toivon, että tämän ansiosta myös meidän asuntomme kosteusprosentti putoaa alemmas. Mittarimme mukaan prosentti on vielä ihan terveen hengitysilman puolella, mutta silti aika lailla korkea.
Lopuksi taas muutama kuva, tällä kertaa lauantailta.

torstaina, lokakuuta 29, 2009
Sekalainen kuvakooste
maanantaina, lokakuuta 26, 2009
Suomikierros
Lauantaina kävimme Boucherie Atlantiquessa, Côte-des-Neiges-metroaseman lähellä. Tällä kertaa tarkistimme etukäteen, että se on auki. Olin kerran aikaisemmin kolkutellut kaupan oven takana, kun kävimme turistikierroksellamme Oratoire St-Josephissa. Kauppa on melkein sen vieressä. Silloin oli kuitenkin pyhäpäivä, ja se oli kiinni.
Boucherie Atlantique on siis oikeastaan lihakauppa, tietääkseni saksalaista alkuperää olevan perheen omistuksessa. Siellä moni pohjoismaalainen voi lieventää koti-ikäväänsä. Itse koin pientä huumaa löytäessäni "suomalaisia" tuotteita sieltä täältä ympäri kauppaa, tai no ainakin ne olivat suomalaisia silloin kun olin vielä pieni. Nykyään en enää tiedä missä ne varsinaisesti valmistetaan, mutta ne kuulostavat yhtä suomalaiselta kuin ennenkin. Maahantuojaksi on merkitty "Viking Foods Inc, Toronto".
Ostimme paketin kallista Presidentti-kahvia. Muiden ostamiemme tuotteiden hinnat eivät olleet sen korkeamman oloisia mitä Suomessakaan euron myötä. Mukaan lähti kahvin lisäksi myös turkinpippuripussi ja kolme pakettia hapankorppuja. Tosin tajusin vasta kassalla, että ne Vaasan hapankorput olivat niitä moniviljakorppuja, jotka eivät kyllä ole yhtä hyviä kuin ruishapankorput (ihan totta!). Fazerin valmistamat olivat tällä kertaa niitä aidompia. Mieheni on sitä mieltä, että menemme tyhjentämään kaupan hapankorppuhyllyn tässä jonain päivänä. Kaupasta näytti sen lisäksi löytyvän paljon erilaisia karkkeja Marianneja myöten, jauhoja, sinappia, jenkkipurkkaa (missä lieneekään valmistettu) jne.
Muutoin elämä rullaa suhteellisen samaa rataa. Mitä nyt Quebecin maakunta velloo korruptioepäilyissä (vaalien aika!). Lisäksi joka puolelle ihmisten pihoille alkaa ilmestyä ihmeellisiä katoksia, tai ennemmin niiden luurankoja, kun ihmiset valmistautuvat tulevaan talveen. Pressuja ei kyseisten katosten päälle saa vielä laittaa ennen marraskuuta. Katokset levitetään pihojen kulkuväylien päälle ja näin vältytään talven tullessa lumen luonnilta. Rumia katokset ovat, mutta kun kuuntelen mieheni selostusta siitä, miten paljon täällä voi tulla lunta, uskon että niiden rakentaminen voi hyvinkin olla viisas valinta.
Yksi kaulahuivi on valmis (hapsut puuttuvat virkkuukoukun puutteessa), vanhemman pojan huivi on edennyt hyvää vauhtia. Maahanmuuttopaperit ovat postin seurantakoodin perusteella perillä maahanmuuttovirastossa, ja pian alammekin täyttää Quebecin papereita valmiiksi. Niin, nämä lähetetythän olivat vain paperit Kanadalle. Quebec vaatii omansa. Ne lähetetään myöhemmin, kun kutsu tulee. Emme tietenkään luulleet pääsevämme helpolla!
Sunnuntaina olin jälleen aamulla aikaisin kiinalaisessa korttelissa. Turisteja näytti olevan edelleen liikkeellä jonkin verran. Mieheni oli herkällä päällä ja sekä vei, että haki minut metroasemalta.
Lopuksi muutama kuva. Yksi kännykkäkameraotos lauantain kaupasta. Löydä se aito suomalainen..

perjantaina, lokakuuta 23, 2009
Nostalgiaa
Eilen illalla satoi ensimmäistä kertaa lunta. Kuulemma aika poikkeuksellista lokakuussa. No, se taisi olla räntää, joka suli saman tien pois.
Minä vaivun välillä ajatuksiini, sillä minulla on liikaa aikaa. Hetkittäin tulee nostalginen olo, muttei huonolla tavalla. Alitajunta on merkillinen, sillä välillä tuntuu, että mitä kauempana on Suomesta ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä paremmin muistaa asioita.
Suomi palaa silmieni eteen kauniina, melkein kliseisenä. Voin helposti palauttaa mieleeni vuosienkin takaisia tapahtumia, ihan pieniä hetkiä, yksityiskohtia myöten. Asioita, joita olin luullut unohtaneeni. Usein ne ovat vain selkeitä kuvia siitä, mitä on kävellä ystävän kanssa Aurajoen rantaa iltahämärällä, tai toisen ystävän kanssa Helsingin Katajanokalla aurinkoisena talvipäivänä. Kyllä, kaipaan noita hetkiä. Mutta tajuan myös, etteivät ne ole mihinkään kadonneet. Ja samat kaksi ystävää ovat myös pitäneet yhteyttä näiden viiden kuukauden ajan.
Eilen sain kaksi yllätysvierasta keskellä päivää. Anoppini ja mieheni isosisko olivat päättäneet piipahtaa. Sisko asuu kehitysvammaisille tarkoitetusssa kodissa, mutta käy säännöllisesti äidin luona kyläilemässä. Esittelin heille aloittamaani kaulahuivia ja näytin värejä, joita mieheni lapset olivat valinneet. Siskon silmät alkoivat loistaa. "Voi, minäkin haluaisin oman huivin!". Se tuli niin sydämestä, että huiviprojektini on nyt kasvanut viiteen.
Hän oli niin innoissaan tapaamisestamme, että päätti kutsua minut syömään illallista äidin luo. Kieltäydyin ensin, mutta tajutessani, että on keskiviikko ja mieheni menee kuitenkin syömään ystävänsä kanssa, suostuin anopin taivutteluun.
Mieheni oli huolissaan äitinsä tavasta tulla varoittamatta, huolissaan myös siitä että ikävystyin kuoliaaksi äidin luona. Minä olin kuitenkin ihan tyytyväinen. Sain katsoa vanhoja valokuvia (omasta pyynnöstäni, sillä meillä ei ole yhtään valokuvaa miehestäni pienenä!). Anoppini näytti myös hääkuviaan. Hän on ollut aikamoinen typykkä hääpäivänään lyhyine kellohameineen ja hupullisine satiiniviittoineen. Lisäksi valokuvat olivat ammattikuvaajan ottamia, hienoja suuria mustavalkoisia.
Kun mieheni tuli iltakahdeksan aikaan hakemaan minua, oli sisko niin onnellinen veljensä näkemisestä, että minulle tuli tippa silmään. Saimme häneltä taas kutsun lauantaina syömään (anoppihan sen ruuan tekee, mutta mieheni kiusoitteli, että mitäs aiot laittaa kun kerran syömään kutsut). Lupasimme viedä sunnuntaina siskon takaisin kotiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)