Boucherie Atlantique on siis oikeastaan lihakauppa, tietääkseni saksalaista alkuperää olevan perheen omistuksessa. Siellä moni pohjoismaalainen voi lieventää koti-ikäväänsä. Itse koin pientä huumaa löytäessäni "suomalaisia" tuotteita sieltä täältä ympäri kauppaa, tai no ainakin ne olivat suomalaisia silloin kun olin vielä pieni. Nykyään en enää tiedä missä ne varsinaisesti valmistetaan, mutta ne kuulostavat yhtä suomalaiselta kuin ennenkin. Maahantuojaksi on merkitty "Viking Foods Inc, Toronto".
Ostimme paketin kallista Presidentti-kahvia. Muiden ostamiemme tuotteiden hinnat eivät olleet sen korkeamman oloisia mitä Suomessakaan euron myötä. Mukaan lähti kahvin lisäksi myös turkinpippuripussi ja kolme pakettia hapankorppuja. Tosin tajusin vasta kassalla, että ne Vaasan hapankorput olivat niitä moniviljakorppuja, jotka eivät kyllä ole yhtä hyviä kuin ruishapankorput (ihan totta!). Fazerin valmistamat olivat tällä kertaa niitä aidompia. Mieheni on sitä mieltä, että menemme tyhjentämään kaupan hapankorppuhyllyn tässä jonain päivänä. Kaupasta näytti sen lisäksi löytyvän paljon erilaisia karkkeja Marianneja myöten, jauhoja, sinappia, jenkkipurkkaa (missä lieneekään valmistettu) jne.
Muutoin elämä rullaa suhteellisen samaa rataa. Mitä nyt Quebecin maakunta velloo korruptioepäilyissä (vaalien aika!). Lisäksi joka puolelle ihmisten pihoille alkaa ilmestyä ihmeellisiä katoksia, tai ennemmin niiden luurankoja, kun ihmiset valmistautuvat tulevaan talveen. Pressuja ei kyseisten katosten päälle saa vielä laittaa ennen marraskuuta. Katokset levitetään pihojen kulkuväylien päälle ja näin vältytään talven tullessa lumen luonnilta. Rumia katokset ovat, mutta kun kuuntelen mieheni selostusta siitä, miten paljon täällä voi tulla lunta, uskon että niiden rakentaminen voi hyvinkin olla viisas valinta.
Yksi kaulahuivi on valmis (hapsut puuttuvat virkkuukoukun puutteessa), vanhemman pojan huivi on edennyt hyvää vauhtia. Maahanmuuttopaperit ovat postin seurantakoodin perusteella perillä maahanmuuttovirastossa, ja pian alammekin täyttää Quebecin papereita valmiiksi. Niin, nämä lähetetythän olivat vain paperit Kanadalle. Quebec vaatii omansa. Ne lähetetään myöhemmin, kun kutsu tulee. Emme tietenkään luulleet pääsevämme helpolla!
Sunnuntaina olin jälleen aamulla aikaisin kiinalaisessa korttelissa. Turisteja näytti olevan edelleen liikkeellä jonkin verran. Mieheni oli herkällä päällä ja sekä vei, että haki minut metroasemalta.
Lopuksi muutama kuva. Yksi kännykkäkameraotos lauantain kaupasta. Löydä se aito suomalainen..


7 kommenttia:
Kivaa, että sieltäkin päin saa hapankorppuja ja tuttua sinappia! :) Muutenkin aika hyvä olla olemassa tollanen kauppa, jos alkaa suomalaisten herkkujen hammasta kolottaa.
Aika jännä juttu toi katosten kokoaminen. No, ehkä täälläkin vois tilanne olla tollanen, jos lunta tuppais tulemaan enemmän kun se normaali 3 senttiä... :)
Onko teillä ensi kesänä tarkoitus käydä Suomessa ollenkaan? Esitän jo etukäteiskutsun meijän häihin, jotka on 3.7.2010 Ulvilassa, jos vaikka osutte siihen saumaan näille seuduille. :) Pus!
"Suomalaista " sinappia.. Ehkä resepti on suomalainen, mutta senkin tehtaan ostivat ruotsalaiset ja veivät valmistuksen Ruotsiin..
Tosin Turussa valmisetaan herkullista Aura-sinappia. On kai vanha resepti ja tuubikin muistuttaa Turun sinapista.. :-)
Hapankorppuja tässä alkaa itsekin tehdä mieli :-)
Äidiltä tais siis jäädä huomaamatta kuvassa se aito ja oikea Auran sinappi :)
Kiitos kovasti Hanna, olen kertonut kutsustasi jo Patullekin. Katsotaan nyt miten mun tilanne täällä etenee, onko mahdollisuutta lähteä ens kesänä. Toivottavasti. Harkitaan tuota ajankohtaa siinä tapauksessa! Mutta asian lopullinen päättäminen voi mennäkin sitten viime tippaan.. (Teille taitaa sitten tulla isot häät!)
Harkitkaa ihmeessä Suomeen tuloa sillon heinäkuussa, ois huippukivaa nähdä teitä kumpaakin! Ja kyllä, isot kemut on tulossa, tällä hetkellä vieraslistassa on n.176 nimeä...yritetään kyllä vielä karsia. :)
Terveisiä, voikaa hyvin!
huhuu... hmmm. tuollaisella määrällä vieraita et kyllä ehdi kauheasti jokaiseen perehtyä.. :-) Mutta totta, ois tosi kiva nähdä. Aada on täällä jo tuttu tyttö..
Se on totta, että millään ei varmasti kaikkien kanssa ehdi kovin pitkiä kuulumisia vaihtamaan, mutta teilläkin ois se etu, että näkisitte kaikki sukulaiset samalla rykäisyllä. :D Ainakin siis ne, ketkä kynnelle kykenevät!
Kyllä me yritetään tosta vähän karsia, jos vaan pystytään. Katsotaan kuinka käy. :)
Juu, siitä onkin aikaa, kun on mitään suurta suvun kesken järjestetty.. :) mökkeilykin vois olla kivaa...! Heh, yritätte karsia ja silti toivotte meidän mukana oloa. Meistähän olis helppo karsia ;) No nyt lopetan.. Ois oikeesti kivaa. Katsotaan asiaa!
Lähetä kommentti