maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Jouluvalmisteluja

Mittari näytti tänään Montrealissa 18 astetta, Etelä-Suomeen odotetaan kai ensi yöksi ensimmäistä kunnon lumimyräkkää. Oli outoa kävellä ilman takkia sen jälkeen, kun täälläkin jo jonkin aikaa on puhaltanut kylmä pohjoistuuli. Nyt ei tuullut juuri ollenkaan ja hetken tuoksui melkein keväältä. Loppuviikoksikin on luvattu ihan mukavaa ja leutoa säätä, auringonpaistetta.

Siksi olikin outoa lähteä seuraksi jouluostoksille tänään. Anoppini halusi minun lähtevän mukaan, kun hän meni ostamaan lahjoja lastenlapsilleen. Kuskina oli lankoni, ja seuranani takapenkillä jouluaattona kaksi vuotta täyttävä pikkumies, joka hoki koko ajan joko minun tai mieheni nimeä. Hän tarkisti useaan otteeseen oliko mieheni kenties piiloutunut auton takaosaan, kun häntä ei näkynyt.

Joulu näkyi jo kaikkialla ja on vasta marraskuun alkupuoli. Lavalin ostoskeskuksessa ei hirveästi näin maanantaipäivällä ihmisiä ollut, mutta komea kuusi oli jo paikoillaan, samoin joulukoristeita joka paikassa. Kulutushysteria alkakoon..

Sen verran on aikaisemminkin pitänyt kirjoittaa, että täällä ei olla sentään yhtä leväperäisiä kuin jenkeissä erilaisten jätteiden määrän suhteen, mutta aika monessa paikkaa pienetkin ostokset laitetaan automaattisesi muovikasseihin, ennenkuin olet edes ehtinyt sanoa ettet sellaista tarvitse.

Jotkin kauppaketjut ovat lähteneet markkinoimaan ympäristöystävällisyyden puolesta: "Muistitko kassisi?" lukee jo ovella. Muovikassit heillä eivät myöskään ole enää ilmaisia, vaikka hinta onkin pienen pieni. Yllättävän monella on omat kassit mukana, joihin kassalla työskentelevät nuoret ripeästi ostokset pakkaavat. Palvelu on kieltämättä kätevä silloin kun ostoksia on paljon.

Quebecissä myös kierrätetään, tosin en tiedä miten hyvin asia toimii (samaan astiaan laitetaan kaikki kierrätettävä - metallista paperin kautta lasiin ja muoviin). Olen kuullut, että aika moni esimerkiksi jättää kierrättämättä sanomalehdet. Suomessa taas sanomalehdistä kierrätykseen taitavat päätyä melkein kaikki.

Silti, vaikka täällä puhutaan kierrätyksestä ja ympäristöystävällisyydestä, olen monet kerrat ihmetellyt kauppojen valikoimia. Puolivalmisteita ja eineksiä on vaikka miten paljon ja erilaisia merkkejä on älytön määrä. Miten paljon enemmän niiden käytössä tuhlataan luonnonvaroja? En ole asiantuntija, mutta voin vain kuvitella.

Meinasin myös saada shokin, kun eräässä suuressa ketjussa jaettiin ihmisille ilmaiseksi paketti puolen litran muovisia vesipulloja ostosten ylittäessä tietyn summan. Taisin näyttää niin kauhistuneelta kun sanoin kassalla ei kiitos, että kassaneiti näytti melkein nyrpistävän nenäänsä. Ettei ilmainen lahja kelpaa? En ole koskaan ollut mikään ekologisuuden esikuva, mutta tuntui todella oudolta ajatus niistä tuhansista muovisista ilmaispulloista.

Myös meidän kaapistamme löytyi vielä kesän alussa paljon erilaisia tölkkejä, nyt niistä ei juuri ole jäljellä mitään, eikä lisää ole ostettu. En ole koskaan tottunut sellaisia käyttämään, enkä ala täällä totutella. Mieheni on ihmetellyt myös, että sämpylöitä voi leipoa - alusta lähtien, tai että lettutaikina ei olekaan valmissekoitus (lisää vain vesi), tai ettei pizzapohjaa ole pakko ostaa myöskään valmiina.

Lopuksi muutama heikkolaatuinen kännykkäkameraotos. Osassa kuvista herkullisen näköisiä omenoita eräässä suklaapuodissa. Pakko oli kuvata myös niitä katoksia, joista aikaisemmin kirjoitin. Nyt marraskuun alusta niihin on ilmestynyt muovit päälle.






5 kommenttia:

Mikaela kirjoitti...

Herkullisia omppuja.
Voi, kun pääsisin sinne sun seuraksi. Ehkä ensi vuonna... ?
Voimia sinne ! : )

Päivi kirjoitti...

Ihanan näköisiä omenoita!

Nuo katokset on kyllä veikeitä, ilman kuvaa olisi kyllä ollut vaikea kuvitella moista näkyä :)

Järkyttävää että joulua tehdään joka vuosi yhä aikaisemmin. Suomessakin on jo kaupat täynnä joulusuklaita ja pikkuhiljaa ovat ilmestyneet valotkin myyntiin. Ja todellakin on vasta marraskuun alku.

Olen päättänyt mennä tammikuussa kielikokeeseen niin jospa pääsisin vähän eteenpäin asioissa ;)

Eila B kirjoitti...

Täällä on sumuista ja pimeää. Osassa Suomea on kai luntakin, mutta meillä on aivan sula maa.
Pappero jopa golffasi tänään.

Sää-ihmiset ovat kovasti selitelleet, että lumimyräkän ennuste meni jostain syystä pieleen..Ei yltänyt ainakaan vielä tänne.
Tosin mittari kyllä näyttää välillä +0 ja välillä -0 jne..

Kyllähän täälläkin alkaa noita kaikenlaisia puolivalmisteita olla, kuten pizzanpohjaa ja muuta..

Tiguidou kirjoitti...

Kiitos taas kommenteista. Siskolle, että tottakai, ensi vuonna viimeistään!!

Päiville tsemppiä kielikokeeseen, ei saa hermoilla.

Äidille kans terkkuja, mikäs tää uus pappero-sana on..? hellittelynimi? te tulette herkemmäks vuosi vuodelta.. :D

Hanna kirjoitti...

Voi, nyt rupes tekemään mieli noita herkullisen näkösiä omenoita!! Miksei täällä myydä tollasia? No, kai niitäkin vois tehdä itse! :)

Ilma on Suomessa kyllä kaikkea muuta kun talvinen...sumua ja harmaata ainakin Satakunnassa, sais jo tulla vähän lunta, ois valoisampaa. Pitäisköhän varoiksi kasata omankin oven eteen tollanen katos...? :D Vois naapurit vähän ihmetellä. Terveissi Poriist!