En luvannut mitään, mutta tässä kuitenkin kuvia olympiamitalisteista perjantaiselta paraatilta, vähän myös mitalitta jääneitä ja taviksista. Tunnelma oli rento ja hilpeä. Olin ajoissa paikalla kun ihmiset alkoivat kokoontua Montrealin ostoskadun St-Catherinen varteen. Poliisit tuntuivat olevan ylpeitä ajellessaan moottoripyörillään. Eräs nuori poika yllättyi päästessään istumaan moottoripyörän selkään.
Kaikki olivat niin innoissaan tilanteesta, että minunkin piti kiiruhtaa ottamaan kuva. Siitä vasta riemu alkoi. Olin juuri kuullut poliisin sanovan paikalla olijoille: "Oikeastaan en saisi tehdä tätä..." ja kun lähestyin, vitsailivat kaikki että no nyt paikalle sitten tulee Le Journal de Montréal. Vakuutin, etten kuvaa lehteen. Otin pojasta ja poliisista myös tarkemmin rajatun kuvan, mutta jotenkin halusin tänne ladata tuon, jossa näkyvät kaikki. Vasemmassa laidassa taitaa olla pojan isä, jonka huomasin kuvassa vasta jälkeenpäin.
Olen kuviini ihan tyytyväinen siihen nähden, että linssi tosiaan oli enemmän laajakulmalinssi ja piti mennä aika lähelle kuvattavia. Lisäksi kirkas aurinko on aina aika armoton. Kuvaisin mieluummin pienen pilviverhon aikaan. Onneksi olin lähellä paraatin lähtöpaikkaa, enkä aivan keskustassa, jossa oli ihan hirveä tungos.
Kaikkia urheilijoita en edes tunnistanut, mutta olen ylpeä siitä, että aika monia sentään. Joannie Rochette on se taitoluistelija, jonka äiti kuoli olympialaisten aikana, mutta joka silti luisteli itselleen pronssimitalin.
Alexandre Bilodeau, Joannie Rochette ja Gérald Tremblay (Montrealin kaupunginjohtaja).
Ja sitten niitä muita kuvia..















5 kommenttia:
Je trouve que tu as beaucoup de talent pour le reportage, tes photos sont très réussi. Bravo!
Bravo täältäkin! :) Ja talent myös!
Just samat sanat!
kiitos kiitos kaikille..
Hienoja kuvia jälleen!
Lähetä kommentti