Mittari näyttää kuuttatoista astetta, erikoisen lämmintä tähän aikaan vuodesta. Aurinkokin paistaa. En kuitenkaan ole vielä poistunut kotoani tänään, vaikka kello on jo yli neljä iltapäivällä. Päätin jo eilen, että tärkein tehtävä vapaapäivänäni on siivota. En kehtaa edes myöntää, mutten ole kunnolla imuroinut aikoihin. Siis puursin tällä kertaa kunnolla. Lattiat pitäisi vielä pestä ennen ulos menoa. Sitten sallin itseni nauttia syksyn valosta.
Koulu on osoittautunut mukavan rennoksi paikaksi. Saamme käydä tekemässä pimiössä omalla ajallamme koulutehtäviä, mikäli annettuina aikoina ei ole ehtinyt tai vaikkapa päässyt kouluun. Vedostettavia kuvia annettuihin tehtäviin oli aika paljon, mutta uskoisin, että nyt tarvittavat kuvat on tehty. Tähän mennessä olen lähinnä panostanut siihen, että olen ylipäätään saanut kuvia aikaiseksi. Aikaa kun menee yllättävän paljon papereiden lillutteluun - yhtäkkiä on jo ruoka-aika, sitten kello onkin jo kaksi ja sitä huomaa olleensa pimeässä liuotinhöyryissä viisi tuntia. Ihme, ettei pää jo pehmene... Olen ajatellut, että pikkuhiljaa muutun menninkäiseksi..
Tässä kohtaa piti pestä se lattia ja käydä ulkona... Ottaa muutama kuva ja nauttia ilmasta. Nyt ajattelin laittaa koneen kiinni, katsoa että huomiset tehtävät on tehty ja paperit järjestyksessä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti