Rakkautta vain

Väsymys painaa raajoja kuin lyijy. Nyt se alkaa tuntua. Se, ettei kuukauteen ole ollut kahta päivää vapaata peräkkäin. Ja tähän kuukauteen mahtuu vielä se pitkä viikko, jolloin kaikki olimme 48,5 tuntia töissä. Inventoimme tuolloin lauantaina 10 tuntia ja sunnuntaina 12 tuntia. Tänään olin vielä viisi tuntia osastollamme yksin, ennenkuin seuraavat kaksi tulivat. Antaisin melkein mitä vain, ettei huomenna tarvitsisi mennä töihin. Ensi viikonloppuna saapuvaa neljän päivän vapaata odotan jonkin verran.. sanoisinko.

Ainiin mikä vapaa-aika? Pitikö minun puhua jostain sellaisesta? Suunnittelin jopa lähteväni tänään leffaan. Minulla on kaksi töistä saatua ilmaislippua. Vaikka olenkin parillekin ihmiselle (niin, miehelle) puhunut, että voisin tarjota leffaillan, olin tänään ihan menossa jo yksin. Itsekkäästi ajattelin, että munhan tulee nähtyä nyt kaksi elokuvaa. Mutta kotiin päästyäni ja finnkinon leffavalikoimaa selatessani en kerta kaikkiaan saanut lähdettyä. Menin sänkyyn hetkeksi. Suljin silmät ja taisin vähän nukahtaakin. Myöhemmin tajusin, että tänäänhän tulee maikkariltakin katsottavaa. Rakkautta vain on sellainen hyvän olon elokuva, ettei minun tarvitse lähteä yhtään minnekään. Sitä katsoessa ei tarvitse ajatella, ja saa nauraakin aika makeasti. Sitä paitsi myönnän kuin myönnänkin olevani sen verran romantikko, että elokuva uppoaa..

Tajuan istuvani jälleen kirjoittamassa. En tule vastaisuudessa kirjoittamaan joka päivä, mutta näin alkuun sitä on enemmän innoissaan. Tiedän jo, miten pikkuhiljaa intoni laantuu, samoin kävi myspace-sivun ja supersuositun naamakirjan kanssa. Tämä on niistä luonnollisesti kaikkein eniten "omaa itseä", tätä voi kirjoittaa täysin omalla tavallaan. Toisilla sivuilla on selkeästi tietyt puitteet, joiden rajoissa pitää toimia. Ystäväpiiri on niissä laajempi, mutta se myös väsyttää eniten. En edes tiennyt tuntevani yli sata ihmistä.. Mutta niin se vain on, että tunnen. Ja tunnen toki enemmänkin. Se vasta rasittavaa olisi, jos kaikki tuntemani ihmiset olisivat ystävinäni myös Facebookissa. Ainakin luulisin. Mitä siitä nyt tulisi.

Mutta täytyy sanoa, että naamakirjasta on ollut iloakin paljon. Kaikkein hienointa oli se, että löysin sitä kautta vanhat lapsuudenystäväni, ja päädyimme yhdessä kahville eräänä iltana ennen joulua. Kaksosia olin nähnyt viimeksi yli 25 vuotta sitten ja kolmatta ystäväänikin yli 18 vuotta sitten! On se nykytekniikka merkillistä. Siellä me istuimme, Espan kahvilassa, ja nauroimme välillä vedet silmissä. He tuntuivat niin tutuilta. Kolme ja puoli tuntia meni kuin siivillä.

Välillä mesetän erään myspacestä löytämäni ihmisen kanssa, häntä en edes ole ikinä nähnyt. Olemme pitäneet yhteyttä muistaakseni syyskuusta asti. Hän on monesti saanut minut nauramaan - niin ikään vedet silmissä - kommenteillaan. Ihan livenä, ja keskellä yötä. Jos aloitamme keskustelun, se yleensä venyy tunneiksi. Älkää kysykö miksemme koskaan ole nähneet toisiamme. Minä en aina edes osaa sanoa, onko hän oikeasti olemassa. Sen tiedän, että asumme runsaan 10 km päässä toisistamme, tiedän myös miltä hänen uusi asuntonsa näyttää. Tiedän paljon muutakin.

Olemme maispeisystäväni kanssa "puhuneet", että lähdemme Amerikkaan ensi kesänä. Reitinkin tiedän suurinpiirtein. Hänellä on tapana mennä sinne kuukaudeksi joka vuosi. Toimisi reissulla matkaoppaanani. Olemme laskeneet siitäkin leikkiä, että ehkä tapaamme sitten vasta lentokentällä. Matkasta saattaa tulla mielenkiintoinen. Jos sinne asti joskus pääsemme. Ennen sitä meidän ehkä täytyy kuitenkin käydä kaatamassa kahvilassa pari kukkavaasia ja syöttämässä sorsia Espan puistossa.

Minulla on sauna jälleen päällä. Ehkä minun pitäisi kirjoittaa kattava artikkeli erinäisistä kiintymyksistäni.