Jossain vaiheessa iltaa alkoi jälleen karmea katku, kun haisunäätä kiersi jossain lähellä. 2-vuotiaan äiti oli jo hetken epäillyt omaa pienokaistaan, ennenkuin joku ehti todeta ääneen asian oikean laidan. Olemme epäilleet silloin tällöin, että haisunäädällä on pesä jossain lähellä. Kenties naapurin vajan alla, kuka tietää. Ei se usein haise, mutta kun haisee, se haisee todella lähellä.
Tänään lähdin aamulla aurinkoiselle lenkille. Noin 100 metriä käveltyäni oli kadun reunassa kuollut syyllinen. Luultavasti jäänyt auton alle, mutten yhtään ihmettelisi, vaikka joku olisi posauttanut siltä hengen pois jollain muulla konstilla. En mennyt kovin lähelle, sillä raato haisi yhä voimakkaalle, mutta pakkohan sitä oli jäädä tuijottamaan hetkeksi. Että tuollainen elukka. Mukanani oli tällä kertaa filmikamera ja laajakulmalinssi, joten kuvamateriaalia asiasta ei ole. Olisi pitänyt mennä huomattavasti lähemmäksi. No, ehkei se olisi ollut niin kaunista kuvattavaa muutenkaan.
Palaan kertomaan maan ihmeellisyyksistä. Eräs ihmettelyn aihe on se, että niitä sinisiä pillereitä, viagraa, mainostetaan täällä telkkarissa siinä missä muitakin tuotteita. Se tuntuu hassulta suomalaiselle, joka on tottunut näkemään tuotteen nimeä vain niissä lukuisissa roskaposteissa, jotka tunkevat sähköpostiluukkuun. Kun näin mainoksen ensimmäistä kertaa, taisi leuka loksahtaa muutaman sentin.
Täytyy sanoa, että mainokset ovat yllättävän hauskoja ja saavat hymyn huulille joka kerta, vaikken tiedä hymyilyttääkö kyseinen tuote sinänsä. Mainos etenee aina samalla kaavalla: siinä on yleensä vanhempi pariskunta. Kertojana voi olla joko mies tai nainen, joka saattaa kertoa, miten "minä ja vaimoni käytimme kaiken aikamme sisustamiseen/antiikin keräilyyn/urheilun katseluun/kävelyyn". Taustalla näytetään kuvamateriaalia aiheesta.
Tarinassa annetaan ymmärtää, että aikaa meni lopulta enemmän ja enemmän, ja lopulta harrastus vei kaiken ajan ja tyyliin myös järjen. Mainos loppuu lähikuvaan kertojasta, joka lausuu "Lopulta kokeilin/mieheni kokeili viagraa... ja innostus sisustamiseen/antiikin keräilyyn/urheilun katseluun ikään kuin .... katosi". Kertojan silmissä on utuinen haaveileva katse. Mainos, kuten monet muutkin mainokset, on tehty täysin saman kaavan mukaan sekä englanniksi että ranskaksi. Riippuu mitä kanavaa satut katsomaan.
Kanavista puheen ollen, meillä ei näy niin hirveän moni kanava, mutta ihan tarpeeksi. Emme kumpikaan ole kovin suuria telkkarin töllöttäjiä. Täällä maksat ennenkuin katsot. Mietityttää miten se Suomessa voi olla niin vaikea järjestää. Kun olet maksanut tv:n käytöstäsi ja internetistä, kummatkin alkavat toimia, kummatkin on kytketty kaapeliin. Palvelun tarjoaja on molemmille sama. Mitä enemmän kanavia haluat, sitä enemmän maksat kuukaudessa.
Meillä palvelun tarjoajana on videotron. Sitä kautta voi myös tilata televisioonsa elokuvia, tv-sarjoja, harrastusohjelmia, kuten joogaa ja pilatesta jne. Jotkut ovat ilmaisia, toisista maksat. Uudet elokuvat tulevat joskus aika nopeasti. Tällä hetkellä voisimme katsoa Millénium-elokuvan ranskaksi dubattuna, se ilmestyi vasta dvd:nä. Tosin haluamme katsoa sen alkuperäiskielellä..
Itse olen neuloessani laittanut ilmaisen vanhan Fortier-rikossarjan pyörimään. Olen jäänyt siihen hiukan niinkuin koukkuun. Siinä terävä, mutta vähän kömpelösti käyttäytyvä Anne Fortier toimii Montrealin rikospoliisin psykologina, usein murhatapauksissa. Apunani minulla on tekstitys, joka auttaa huomattavasti. Ainakin tämä sarja on jotenkin paljon sympaattisempi ja aidomman oloinen kuin jenkkisarjat. Mietin, miksei Suomenkin televisio voisi ottaa quebeciläisiä sarjoja ohjelmistoonsa.
No... jenkkisarjoista jenkkikuviin. Lupasin joskus laittaa Nykin reissun kuvia tänne. Olen asian unohtanut, mutta nyt kun ei muitakaan kuvia ole (laiskuus kuvankäsittelyssä), laitan muutaman. On joukossa yksi kuva poikien huoneestakin, viime vierailulta.







2 kommenttia:
Voih, upeita kuvia jälleen kerran.
Hienoja kuvia ja niin ihana viesti seinällä.. Tosin en paljoa ymmärtänyt, mutta kuvat puhuvat puolestaan. ;-)
Lähetä kommentti