keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

a little dirt angel

Meillä on uusi yllättävän eurooppalaistyylinen imuri Miele - kyllä, täällä jopa eurooppalaiset merkit ovat yleensä amerikkalaistyylisiä. Meidän imurimme kulkee pienenä ja näppäränä perässä kun vetää putkesta, sitä ei työnnetä. Se ei seiso suutinosansa päällä, eikä siihen syty valoa kun sitä käytetään. Siinä on myös sellaisia osia, joiden avulla voin rauhassa imuroida vaikkapa pientä vessan mattoa imemättä koko mattoa ison suutinosan sisään, eikä se pelästyessäni asiaa toivon mukaan sinkoa kädestäni vetäen sisäänsä puolikasta vessapaperirullaa, siihen tyhjennettävään ja pestävään läpinäkyvään tankkiinsa. Imurissa on lisäksi (epäekologisen) vaihdettavat pölypussit.

Mutta tämän kaiken halusin, sen jälkeen kun meidän Dirt devil-ostoksemme sai palautua takaisin Canadian Tiresille. Olin aikaisemmin alistunut ajatukselle, että kaikki tämän mantereen pölynimurit nyt vain ovat erilaisia kuin Euroopassa (samanlaisia kuin anopin vanha "ruohonleikkuripölynimuri") ja sillä sipuli. Ostimme siis jo kerran imurin, joka muistutti kaikkia täällä olevia imureita. Tiesin, että jossain on tuttuja ja turvallisia imureita, muttei juuri tuossa kaupassa. Tästä on aikaa, siitä ei puhuta, se imuri nyt vain palautui kauppaan seuraavana päivänä.

Olimme jonkin aikaa ilman imuria (luuttusimme kiltisti!), mutta nyt meillä on sellainen johon kaikki ovat tyytyväisiä. Siinä on jopa lisäosana suutinosa, joka osaa pitää ihme murinaa, jos imuroimme mattoja. On myönnettävä, että se kyllä toimii. Se nostaa roskat moottorinsa avulla tehokkaasti, mutten halua että se on vakiona, tavallisen eurooppalaistyylisen suuttimen ollessa vain haave (meillä on kokolattiamatto vain makuuhuoneessa ja lastenhuoneessa, ainoat paikat jossa kyseisestä moottorista on hyötyä).

Tämä ihanainen malli löytyi netin kautta, ja yhden puhelinsoiton avulla selvitimme lähimmän myymälän, joka ei edes ollut kaukana kotoa. Tämä prosessi oli pitkä, mutta opettavainen. Nykyään imuroin ilomielin. Niin tekee miehenikin. Kaikkein hassuinta vain oli kuunnella pölynimurikauppiaan pitkää selostusta tästä oudosta ja ihmeellisestä laitteesta.

Pienten kiemuroiden jälkeen saan myös kamerani takaisin kotiin tänään. Se pitää hakea kuljetusfirman toimipisteestä, sillä Canon ei ollut antanut minulle seurantakoodia ja sitä pyydettyäni ja sen saatuani oli jo liian myöhäistä. Kuljetusfirman työntekijä oli käynyt alaovellamme eilen kun olimme molemmat poissa. Jostain syystä he eivät olleet edes soittaneet minulle, eivätkä luonnollisesti voineet jättää viestiä alaoven ollessa lukossa. Pääasia on kuitenkin, että se on jo samalla paikkakunnalla. Toivotaan, ettei reissu huoltoon ollut turha.

1 kommentti:

Eila B kirjoitti...

Hyviä imurointihetkiä sinne. Minunkin pitäisi vihdoin ottaa imuri esille! Pölyä näkyy jo kaikkialla..