1981

Eilen olimme kiinalaisen kielikurssikaverini kanssa elokuvissa keskellä päivää. Katsoimme paikallisen elokuvan, Ricardo Trogin "1981". Elokuva oli sympaattinen, kertoi hauskasti ohjaajan nuoruudesta (lapsuudesta), jolloin hän muutti Montrealissa uudelle asuinalueelle ja vaihtoi koulua. Itse olen melkein samaa ikäluokkaa, oli hauska nähdä, että samanlaista elämää täälläkin on tuolloin eletty. Miten ihmeellistä oli esimerkiksi ensimmäisen walkmanin näkeminen. Ei ole kovin pitkä aika siitä, kun mieheni kertoi omansa varastamisesta. Miten kolme-neljä nuorta ympäröi hänet ja yhdellä oli puukko. Miten suuria tunteita esine on joskus herättänyt.. ja ketä tuo kapine nykyään enää kiinnostaa.

Leffan jälkeen istuimme hetken kiinalaisessa kahvilassa lähellä Concordian metroasemaa. Kiinalainen halusi tarjota minulle jotain erikoista omasta maastaan. Joimme siis Bubble tea-juoman, kuulemma sen aidon ja perinteisen, kylmänä. Juomaa olisi saanut millä mausteilla tahansa. Elämys oli jokseenkin erikoinen, muttei missään nimessä huono. Juoma maistui kiinalaisen teen ja maidon sekoitukselta, ja pohjalla oli ihmeellisiä pehmeitä pallukoita, klimppejä, jotka nousivat pillin kautta suuhun. Kyselin mitä ne oikein olivat. Nuori nainen uskoi niiden olevan valmistettu riisistä. Lasi oli niin iso, että loppuvaiheessa minun oli annettava periksi. En tainnut kuitenkaan loukata hänen tunteitaan vaikken ihan kaikkea juonutkaan, hän joi juoman loppuun hymyssä suin.

Lopuksi kävelimme sateisessa Montrealissa, joka minusta näytti ihan kauniilta harmaanakin päivänä. Hassua, miten täällä kaikki sanovat Montrealin olevan hyvin eurooppalainen. Kun kuitenkin puhun eurooppalaisten kanssa, olemme aika lailla yhtä mieltä, että enemmän tämä on kuitenkin amerikkalainen kuin eurooppalainen. Québec sen sijaan tuntuu hyvinkin eurooppalaiselta, ehkä rakennustyylinsä vuoksi.

Silti, vaikka tämä kaupunki näyttää olevan kulttuurien sekamelska, täällä on silti kotoinen tunnelma. Mitä enemmän tunnen paikallisia, sitä enemmän näen heidät hyvin samankaltaisina kuin pohjoismaalaiset ihmiset. Siinä missä ranskalainen valittaa, quebeciläinen on hiljaa ja tyytyy osaansa, jotain mikä on hyvin pohjoiseurooppalaista. Ehkä tähän vaikuttaa tuo Englannin siirtomaa-aika, ranskalaisesta kulttuurista ei paljon tunnu olevan muuta jäljellä kuin kieli.

Jopa kansallisruokina pidetyt Poutine ja Paté chinois (älkää kysykö mistä tuo kiinalainen tulee!) ovat oikeastaan hyvin perinteisiä englantilaisia ruokia. Ja ainakin ensimmäinen on hyvin rasvainen ja epäterveellinen. Jälkimmäinen on lasten herkku ja muistuttaa lähinnä jauhelihaperunasoselaatikkoa, erona että siihen lisätään maissia kerroksena.

Vasta nyt katsoin säätietoja ja täksi päiväksi on luvattu vain kymmenen astetta! Lauantaiksi ja sunnuntaiksi sentään 18.

Lopuksi muutama kuva eiliseltä.