Työssäoppimisviikko

Viikko on hurahtanut kovaa vauhtia ja kirjoittaminen on jäänyt vähälle. Syitä on monia. Aloitin työssäoppimisen Patrickin työpaikalla ja illat ovat jääneet lyhyemmiksi, sillä kukaan ei ole ollut kotona laittamassa ruokaa valmiiksi. Olemme tutustuneet myös paremmin maahanmuuttolomakkeisiin, joita on ihan riittävästi. Toki niitä olisi voinut jo etukäteen täytellä, mutta heräsimme asiaan kunnolla vasta nyt kun täyttämisessäkin on jotain mieltä. Ennen avioliittoa lappusia ei kumminkaan olisi kannattanut lähetellä. Me emme olisi pystyneet mitenkään todistamaan suhteemme kestoa, eikä kesto olisi kai riittänytkään. Suhteen on pitänyt jatkua kauan ja yhteiseloakin pitäisi olla takana tarpeeksi, jotta naimattomien kannattaisi hakea pysyvää oleskelulupaa maahan muuttavalle. Naimisiinmeno muuttaa asioita kovastikin, mutta silti uskon joutuvani juttelemaan tulevaisuudessa jonkun tädin tai sedän kanssa suhteemme tarkoitusperistä.

Maahanmuuttoasiat käsitellään yleensä myös paljon nopeammin, jos ne on tehty ulkomailta käsin, ennen maahan muuttoa. Siinäkin tapauksessa olisin kuitenkin joutunut varmasti hylättyjen listalle ilman naimisiin menoa, sillä minulla ei ole esimerkiksi korkeakoulututkintoa, joka Kanadan viranomaisille painaa paljon. Maa näyttää haluavan tänne korkeasti koulutettuja (tarpeeksi nuoria) ihmisiä, jotka vieläpä sujuvasti taitavat paikallisen kielen. En tiedä prosenttiosuutta niistä ihmisistä jotka tulevat maahan kuten minä, sponsoroinnin kautta, mutta heitä on varmasti paljon.

Sponsorointi tarkoittaa noin lyhyesti sanottuna sitä, että ihminen, jolla jo on pysyvä oleskelulupa, tai joka on maan kansalainen, lupaa pitää tietyn ajan huolta toisesta taloudellisesti. Näin Kanadan ei tarvitse elättää maahan muuttavaa. Puolison kohdalla se on muistaakseni kolme vuotta. Työtä en saa tehdä vähään aikaan. Itselle tuo ei ole kovin mukavaa, sillä suostuisin tekemään melkein mitä tahansa työtä, jos minulle annettaisiin siihen mahdollisuus. En osaa sanoa, miten pian työluvan saan, mutta toivon ettei siihen mene kovin kauaa.

Palaan takaisin viime lauantaiseen. Häät sujuivat mainiosti. Aikamme oli kahdelta, mutta kaksikymmentä vaille tuomarin pukuun pukeutunut nainen tuli kysymään olisimmeko valmiita tulemaan jo heti. Puolelta vihittäväksi aikoneet eivät tulleet ajoissa (lieneekö tullut viime hetken katumus). Nainen oli hilpeän oloinen ja kova puhumaan, joten pahin jännitys meni helposti ohi. Naisen kuullessa että olen suomalainen, hän totesi miehelleni "Ihana maa, olette tehneet hyvän valinnan!".

Itse toimituksessa Patrickin veljen alle kaksivuotias poika piti kovaa elämää leikkiessään nurkassa olevien Kanadan ja Quebecin lippujen kanssa, joten kun tuli sormusten vaihdon hetki, tuomari kyykistyi pikkukaverin puoleen ja pyysi häntä antamaan sormukset meille. Poika totteli kiltisti, hymyili, virnisti ja kun jatkoimme seremoniaa, ryhtyi itkemään väsymystään.

Toimitus oli lyhyt ja ytimekäs, mutta lämminhenkinen. Tuomari lausui vihkimisen jälkeen vielä muutamia kohteliaita sanoja (muun muassa että meillä on edessämme erityinen pari, sen huomaa helposti meitä katsoessa), mikä tuntui mukavalta. Uskon, ettei lause kuulunut hänen vakiolausahduksiinsa.

Saunaan emme hotellilla koskaan päätyneet. Lauantaina halusimme nauttia sateettomasta päivästä kierrellen hieman kaupungilla. Huoneeseen palatessamme kello oli jo paljon, joten saunan sijaan nautimme yksityisestä porealtaasta. Päätimme mennä saunaan aamulla jos heräisimme aikaisin. Emme tietenkään heränneet. Kun sadetta ja ukkosta oli tiedossa, halusimme nähdä kaupunkia myös valoisalla, ennen myräkkää. Ja oli se sen arvoista. Vanha kaupunki oli kuin koru: kaunis, viehättävä, eurooppalaistyylinen ja kotoisa. Joka puolella oli ihmisiä ja eloa. Ehdimme autoon juuri sateen alkaessa. Kotimatka kesti nelisen tuntia tietöiden ja lomalta palaavien rakennustyöläisten takia.

Tämä viikko onkin sitten ollut sitä työssäoppimista. Olen saanut ottaa kuvia Hasselbladilla studio-olosuhteissa. Hieman eri kuin omalla kameralla kuvaaminen, vaikkei omassakaan mitään vikaa ole. Mieheni ranskalainen työkaveri, josta olen siis aikaisemminkin kirjoittanut, on hyvin kärsivällinen ja kiltti. Olen saanut hyviä neuvoja sekä valaistukseen että tekemiini sommitelmiin. Lisäksi olemme jatkaneet ajatuksien jakamista vieraalla maalla oleskelusta. Saan käyttää ottamiani kuvia omaan portfoliooni ja saan kuvata mitä mieleen pälkähtää. Maanantaina vien rakentamaani aamiaispöytään oikeaa mysliä, appelsiinimehua ja hunajaa.

Lisään vielä muutaman valokuvan viime viikonlopulta. Kuvat on enimmäkseen otettu mieheni kameralla. Kuvia Quebecistä tulee sitten kun ehdin.