Olimme Patrickin isän luona eilen ja hän kysyi hieman valitellen mitä pidän Quebecistä, ilmat kun ovat olleet surkeat. Sanoin että tulen Suomesta, tämä ei ole mitään. Hän vakuutteli "Usko pois, olet nähnyt pahimman mahdollisen kesän". Totesin, että sittenhän en valita yhtään. Ei tämä nyt niin kamalaa ole ollut. Suomen ilmastoon tottuneena tämä tuntuu keskivertoa jonkin verran paremmalta kesältä. En välitä vaikka joka puolella todetaankin, ettei moniin vuosiin ole ollut yhtä kamalaa kesää. Olen yhä sitä mieltä, että sateen ja ukkoskuurot kestää kyllä, jos lämpötila kuitenkin pysyy lähes aina parissakymmenessä asteessa.
Tähän mennessä olen oppinut paljon uutta myös Kanadan eläimistöstä. Ensimmäinen kosketukseni murmeliin oli ensimmäisellä viikolla, kun huomasin jonkun ison otuksen juoksevan ratakiskojen yli. Selitin ihmeissäni kotona, että näin varmaan piisamin tai jonkun vastaavan, mutta samalla ihmettelin että eihän täällä ole vettä lähistöllä. Mieheni arvasi asian todellisen laidan. Asia ratkesi myöhemmin kun törmäsimme kyseiseen otukseen Montrealissa. Otus oli kesympi kuin kotimaiset citykanit.
Olen myös ihmetellyt linnustoa. Ihmettelin kovasti mieheni reaktiota helmikuussa Suomessa, kun hän näki paikallisen variksen: "Mikä tuo on?". Mutta enää en ihmettele. Tähän mennessä olen tunnistanut täällä näkemistäni linnuista vain hömötiaisen, enkä siitäkään ole varma. Sen sijaan olen bongannut jos jonkinlaisia ihmeellisiä lintuja. Monet niistä ovat jopa räkättirastaan kokoisia ja mitä ihmeellisemmän värisiä. Kirkkaan oransseja tai sinisiä, töyhtöpäisiä tai muuten vain mielenkiintoisia. Tiedän, että miehelläni on kyseisten lintujen kuvia omassa kuva-albumissaan. Ehkä pyydän niitä jossain vaiheessa näytiksi blogiini.
Kun ihmettelin erään linnun kaunista laulua lämpimänä iltana parvekkeella istuessamme, sain kuulla että se ei ole mustarastas (eli omin sanoin "musta lintu, jolla on keltainen nokka").En vieläkään tiedä mikä lintu se oli, sillä minulla ei ole linnustosanasto oikein hallussa. Sen tiedän, ettei se satakielikään ollut.
Mutta kaikkein suurimman vaikutuksen tekivät Patrickin isän kodin edustalla lentelevät kolibrit, joiden en kuvitellutkaan asustelevan Kanadassa. Suu auki seisoin verannalla ja katselin niiden singahtelevan edestakaisin tuhatta ja sataa. Muiden mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Minulle se oli melkeinpä taianomainen hetki.
Eräs eläin, jota ilman moni paikallinen varmasti eläisi, on haisunäätä. Niiden hajun tunnistaa satojen metrien päähän. Olen nyt oppinut tunnistamaan kyseisen hajun, eikä se ole millään tavoin kovin miellyttävä. Joskus illalla parvekkeen ovien ollessa auki haju saattaa yhtäkkiä tunkea sisälle. Se on vahva kuin jokin teollisuuskatku, eikä siinä paljon auta laittaa enää siinä vaiheessa ovia kiinni. Haju häviää kyllä.
Myös ihmiset reagoivat haisunäädän hajuun nyrpistelemällä nenäänsä. Jotkut laskevat leikkiä asialla tyyliin "en se minä ainakaan ole", lapset pitävät nenästään kiinni ja jossain joku kiroilee ääneen. Pitää muistaa, että haisunäädän nähdessään kannattaa perääntyä varovasti ja välttää äkillisiä liikkeitä. Muuten voi saada suihkun päälleen ja se haju ei lähde edes pesemällä. Jotkut sanovat, että tomaattimehu on ainoa konsti poistaa haju, joku sanoo ettei sekään riitä.
Oli hienoa huomata miten tunnin ajomatkan päässä Montrealista, matkalla pohjoiseen, maisemat vaihtuvat jo hyvin paljon mäkisemmiksi. Maisema oli enemmän sellaista, millaista aina on kuvitellut Kanadan olevan. Samanlaista havupuista vuoristomaisemaa oli Schwartzwaldin lähistöllä Saksassa. Sitä ennen bongasimme jo monta maissiviljelmää. Quebecissä mansikka-aika on alkanut jo aikoja sitten ja nyt alkavat kypsyä maissintähkät. Ovat kuulemma todella herkullisia täällä. Tuskin maltan odottaa. Pitää ajaa jollekin maissiviljelmälle ja hakea tähkät tuoreena paikan päältä.
Vähän aikaa sitten siritti laulukaskas. Sen ääni muistuttaa mielestäni voimakkuudeltaan sirkkelin ääntä, ja aluksi luulinkin sen olevan jokin laite. Jälleen mieheni kumosi luuloni kertomalla totuuden. Kun laulukaskas laulaa, on lämmintä kuulemma tiedossa. Aurinko paistaakin tällä hetkellä ja sadekin näyttää loppuneen. Ehkä hyvä mahdollisuus lähteä pyörälenkille.
Laitan loppuun muutaman kuvan viikonlopulta. Patrickin isän ranta on todella kauniin järven rannalla. Erääseen kuvaan sain laajakulmallani napattua jopa kolibrin lennosta. Yrittäkää saada selvää
2 kommenttia:
Voi miten kaunista siellä isän luona ! Upeita kuvia myös, en olisi uskonut että siellä on kolibreja ...
Terveiset miehellesi.
Kävin tosiaan postissa, ei kestä kauaa ennen kuin saatte maistella kotimaan herkkuja.
Halauksia !
Kaunista. Vaikea uskoa, että talvi olisi yhtä kylmä kuin Suomessa??
Lähetä kommentti