Rauha

Jonkin aikaa on taas vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta. Mutta tänään oli istuttava tähän, sillä juuri tänään tajuan olevani oikeasti onnellinen. Juuri tähän elämäntilanteeseen, juuri tähän hetkeen, näihin olosuhteisiin. En voisi pyytää enempää. Ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, ettei minulta puutu mitään.

Mikään ei varsinaisesti ole muuttunut. Ei minulla ole mitään sen enempää kuin eilenkään, tai toissa viikolla, vuosi sitten. Mutta olen ensimmäistä kertaa täysin tyytyväinen samoihin asioihin, joista joskus olen saattanut tuntea pientä haikeutta. Noiden asioiden luettelointi on turhaa, sillä niillä ei oikeastaan ole enää merkitystä.

Viimeisestä kirjoituksesta asiat ovat muuttuneet jonkin verran. Olen päättänyt jäädä asumaan nykyiseen asuntooni ja matkustaa joka päivä bussilla Tuusulaan. Asunnot sielläpäin eivät näytä olevan sen halvempia, ja nykyinen työpaikkani tarjoaa turvallisen ja tutun paikan pienelle lisäansiolle tarpeen vaatiessa. Asiasta on pomon kanssa jo sovittu.

Elokuu on jo alkanut, koulun alkamiseenkin on enää runsas viikko. Ja työpäiviä on edessä enää neljä.