maanantaina, helmikuuta 22, 2010

Pikkuisen nostalgiaa, pikkuisen suklaata

Jälleen on uusi viikko edessä. Aika lentää siivillä, vaikka se maahanmuuttopapereiden odottelussa joskus tuntuukin pitkältä. Tällä viikolla tulee yhdeksän kuukautta täyteen täällä Montrealissa. Joskus sitä huomaa miettivänsä  miksemme olleet vielä tehokkaampia hakulomakkeidemme kanssa. Parhaimmassa tapauksessa minulla saattaisi jo olla työlupa. Mutta kaikki vei sen ajan minkä vei, eikä sitä auta murehtia.

Huomasin itkeä niiskuttavani viikonloppuna, kun näin skypessä siskonpojan. Lähtiessä hän oli vauva, nyt hän opettelee jo puhumaan. Lapsi alkaa pian olla parhaassa iässä. Oppii koko ajan jotain uutta. Kaikki tämä jää itseltä näkemättä ja se tuntuu tietenkin joskus rankalta. Toivotaan, että hekin pääsevät tänne käymään kesällä, näkemään myös "serkkupuoliaan". Skypen kautta ovat jo puolin ja toisin vilkutelleet.

Meillä on tällä hetkellä suomenkielen oppimiskielto, joka aiheuttaa hieman tuskaa itselle. Mutta sellaista on joskus, kun lasten kautta tulevat myös eksät. Vanhempi pojista oli koulun englannintestissä sotkenut suomea joukkoon ja tästä äitinsä oli saanut lopultakin hyvän syyn kieltää suomenkielen oppiminen. Häntä on aihe kuulemma ärsyttänyt alusta lähtien.

No, emme opettele suomea enää, vaikka lapsi asiasta onkin ilmeisen tuskissaan. Hänhän itse sitä toivoi ja sen vuoksi suostuin. Nyt hän ei uskalla enää edes toivottaa hyvää yötä suomeksi. Siitä aiheesta ei sen enempää, mutta kaikki ei aina uusperheissä ole niin yksinkertaista. Toisaalta olen kyllä edelleen oikeutettu ilmeisesti puhumaan maastani. Onhan heillä kuulemma olohuoneessa jopa pojan piirtämä Suomen lippu, joten ei minun tarvitse kaikkea ottaa niin henkilökohtaisesti.

Joskus alussa mies sanoi, että ongelmia voi tulla sen vuoksi, että toiselle ei ole helppoa sulattaa, että eksällä menee kivasti ja että lapset tykkäävät eksän uudesta. Tiedä häntä, mutta itse toivon lasten takia, ettei ongelmia sen enempää olisi. Nyt varsinkin, kun huomaan, että lapset ovat enemmän ja enemmän rentoutuneita meillä. Edes perjantaisin ei enää ole sitä alun pientä jännitettä.

Aluksi etenkin nuorempi oli usein kuin tulisi uuteen taloon kahden viikon tauon jälkeen. Ujostutti ja oli hieman haikeaa. Nyt hyppää suoraan kaulaan ja vaatii naposteltavaa. Liki täydellinen luottamus vei puoli vuotta ja yhden mahataudin joka kestettiin yhdessä. Sen jälkeen ei ongelmia ole ollut. Mahatautiviikonlopun jälkeen huomasin, että jokin luottamuskynnys on ylitetty, kun poika pariin otteeseen sanoi vahingossa äidiksi. Se tosin meni ohi, kun siihen ei kiinnittänyt mitään huomiota.

Sitten toisiin aiheisiin. Tällä hetkellä olen aloittanut Illustrator-ohjelman opettelun. Olemme huomanneet, että esimerkiksi erilaiset liiketoimintaan liittyvät pohjat myyvät suhteellisen hyvin lukuisilla stockphoto-tyylisillä sivuilla. Niillä esimekiksi yritykset voivat ostaa edullisesti valokuvia ja valokuvaajakin saa jonkin osuuden (aika pienen) myydyistä kuvista. Useinkaan pohjat eivät ole niin mahdottoman ihmeellisiä toteuttaa. Niistä voisi saada pikkuisen rahaa, etenkin jos oma tuleva työ ei tuota niin kovin paljon. Silloin kun itse ei ole niin kiintynyt tuotoksiinsa, niitä voi olla ihan hyvä myydä noilla sivuilla.

Mies tuota ohjelmaa osaa jonkin verran käyttää, mutta itse olen meistä kuitenkin se, joka osaa vähän piirtääkin. Hän ei niin nauti kyseisen ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista juuri sen vuoksi, ettei tuo piirtäminen ole koskaan ollut helppoa. Olen itse tykästynyt ohjelmaan kovin, katsotaan tuleeko tehtyä jotakin myöhemmin. Ainakin minulla on aikaa opetella.

Lopuksi laitan muutamia kuvia suklaapuodin keittiöstä, jonne palaan huomenaamulla aikaisin. Perjantaina siellä ollessani kello oli jo kymmenen paikkeilla, eikä perjantai muutenkaan ole kuulemma se kiireisin päivä. Tiistaina tekevät eniten, koska se on viikon ensimmäinen aukiolopäivä. Joten olen tattina paikalla huomenna ennen seitsemää.

 
  
  
  
  
  
 

7 kommenttia:

Anna D. kirjoitti...

Tuolla suklaapuodissa varmaan tuoksu ihanalle?

Tiguidou kirjoitti...

Itse asiassa yllätyin siitä, ettei suklaa tuoksunutkaan ihan niin paljon! Tosin tänään olin uusintakeikalla aamulla aikaisin, ja kaikenlaiset leivonnaiset tuoksuivat kyllä toooosi hyvälle!

Hanna kirjoitti...

Voi miten ihanalta näyttää toi kauppa, nami!
Toivottavasti voitte vielä myöhemmin jatkaa poikien kanssa suomenkielen opettelua.
Terveisiä lumisesta Porista (...tuispa jo kevät ja kesä...)!

Tiguidou kirjoitti...

Juu. Lumi on jotenkin nyt tänä talvena siellä eikä täällä, kuten normaalisti... kevättä silti täälläkin odotellaan... ja kesää!

Eila B kirjoitti...

Oli hauska lukea poikienkin kuulumisia. Vai kirjoitti jo suomeksi :-)
Varmaan jossain vaiheessa voitte jatkaa, mutta nyt olisi varmaan ollut aika otollinen aika? Pitääkö nyt harjoitella sitten englantia :-)

Leif kirjoitti...

Älä anna sen edellisen frouvan määrätä tekemisiänne. Pojistahan voi tulla vaikka Suomen kielen opettajia Montrealissa:))Hyviä ja herkullisia kuvia! Täällä ihan täynnä sitä lunta. Terkut. Dad

Tiguidou kirjoitti...

jaa, eiköhän frouvalla kuitenkin ole ihan oikeus päättää lapsistaan. Katotaan jos tilanne muuttuu joskus myöhemmin. Voidaan opetella enkkua sillä aikaa.