Auringonpaistetta

Aurinko paistaa todella kauniisti. Elämä alkaa tasoittua, tuntua taas joltakin. Vähän niinkuin horroksesta heräisi. Eikä täällä koskaan edes ollut sitä kaamosta, josta kömpiä.

Osasyy positiiviseen mieleen tällä hetkellä on tietenkin tuo aurinko, mutta myös se eilen alkanut valokuvauskurssi Université de Montréalissa. Vähän etukäteen jännitti. Se kun oli ensimmäinen kurssini, joka ei ollut tarkoitettu ulkomaalaisille (tai paikallisille englanninkielisille), vaan ranskankielisille. Joskus Geneven yliopistossa kävin muutamalla psykologian kurssilla ja silloinkin suurimman osan kyllä ymmärsin, mutta siitä on pitkä aika. Enemmän ehkä jännitti se, että tiesin kurssin olevan pieni osallistujamäärältään. Jos meitä vaikka vaaditaan osallistumaan suuriin keskusteluihin. Ei ollut kuitenkaan aihetta pelkoon.

Kurssi tuntui todella mielenkiintoiselta, sitä piti Le Devoirin pitkäaikainen valokuvaaja, joka on ollut alalla reilu kolmekymmentä vuotta. Hän puhui paljon, rennosti, ja hänen omistautumistaan oli pakko ihailla. Ymmärsin kaiken ongelmitta. Ainakin tämä kerta, kolme tuntia, meni mielettömän nopeasti. Saimme paljon vinkkejä siitä, mikä lehtikuvassa on se tärkein pointti, miten etsiä tietoa, miten mennä tilanteisiin, kuinka saada kuvattavasta "se juttu" esiin ja niin edelleen.

Ryhmämme oli pieni, mutta kaikenkirjava, parikymppisistä viisikymppisiin. Kurssin jälkeen alkoi kova porina, kaikki hehkuttivat toisilleen tyytyväisyyttään kurssiin, viimeinen kurssilainen jäi pois metrosta pari asemaa ennen minua. Siihen mennessä olimme ehtineet puhua ummet ja lammet. Viimeiseksi jäänyt tyttö oli enemmänkin kiinnostunut Suomesta, ja kysymyksiä lateli tasaiseen tahtiin. Kurssilla luotiin heti myös yhteinen keskusteluryhmä tänne bloggeriin, opettajan aloitteesta.

Ensi kerraksi saimme tehtäväksi ottaa 36 kuvaa ihmisistä. Mielellään kiinteällä 50 millimetrin linssillä, tai linssi asennettuna siihen viiteenkymmeneen milliin. Ei mitään zoomausta sen enempää, tilanteisiin on mentävä lähelle, ja kuva on napattava ennen kuin ihminen katsahtaa sinuun.

Tänään en vielä lähtenyt kuvausreissulle. Ennen viikonloppua on vielä pari päivää aikaa, ja lauantaina voin mennä sitten vaikka St-Rosen lumifestivaalille, siellä jos jossain niitä ihmisiä sitten on. Totesin jo edellisellä lehtikuvauskurssillani samankaltaisia tehtäviä tehdessäni, että paras on mennä jonnekin missä on paljon ihmisiä yhtä aikaa. Muuten tulee kyllä kylmä. Kuvattavia on myös helpompi tässä tapauksessa lähestyä niin, etteivät he huomaa.