Uusi vuosi ja uudet kujeet

Viimeisestä tekstistä vierähtikin enemmän aikaa kuin olin ajatellut. Pieni tauko kun on enemmän laiskistuttanut, kuin antanut pontta kirjoittaa lisää.

Liikenne blogissani kuitenkin antaa ymmärtää, että pitäisi ilmeisesti jatkaa. Ihmiset tuntuvat kaipaavan lukemista. Hyvä niin, ettei tarvitse ihan itselleen raapustaa. Kiitos siitä, ystävät, tuttavat ja tuntemattomat.

Pian tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun olen aloittanut blogini kirjoittamisen. Lähtötilanne oli hyvinkin erilainen kuin tänään. Viimeisen vuoden aikana vauhti on vain kiihtynyt. Jos mietin koko vuosikymmentä, mahtuu siihenkin aika lailla tapahtumia. Tasan kymmenen vuotta sitten olin myös naimisissa, toisen miehen kanssa. Ero astui voimaan pian sen jälkeen. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä sanoin miehelleni, että aikomus ei todellakaan ole aloittaa seuraavaa vuosikymmentä uuden miehen kanssa. Eikä muuten mielellään uudella mantereellakaan.

Hassua, miten asiat voivat muuttua lyhyessä ajassa. Vuosi sitten minulla oli kyllä jo aavistus siitä, mitä tulee tapahtumaan, mutta silti tänään, tällä hetkellä, ymmärrän miten suuri muutos on kuitenkin ollut. Yhtäkkiä minulla on oma perhe, kaksi aivan ihanaa "bonuslasta" (hauskaa tämä nykyajan sanasto), anoppi, appi ja tämän vaimo, langon perhe ja tiivis perhepiiri toisella mantereella, kaukana kotoa. Vaikka koti-ikävä välillä voikin iskeä, minua kohdellaan täällä todella hyvin, osana kokonaisuutta.

Anoppini vei minut syömään lounasta syntymäpäivänäni. Sain lisäksi pienen summan rahaa ja kortin, jonka teksti kuuluu jotenkin näin: "Miniä tuo perheeseen raikkaan tuulahduksen; kiitos rakkauden jota hän antaa, huolenpidon jota hän osoittaa, ja muistojen joita hän luo. Rakas miniä, päivänä jona liityit perheeseemme, astuit sydämiimme ikuisiksi ajoiksi" En ole ehkä aina ollut niin herkkä, mutta aloin itkeä vetistellä kortin luettuani. Täällä korttien tekstit ovat usein Suomen korttitekstejä kiemuraisempia, mutta oikeana hetkenä annettuna ne kyllä koskettavat enemmän kuin suomalaiset onnittelukortit.

Mieheltänikin sain vaimolle suunnatun kortin: "(rakkauden viesti) Vaimolleni hänen syntymäpäivänään. Sinä kaunistat elämääni. En voi luvata sinulle varallisuutta, en aurinkoa enkä kuuta. En voi luvata täydellisen rauhaisaa elämää, ilman huolia, ilman ongelmia.. Mutta voin luvata sinulle koko sydämeni uskollisuuden. Voin luvata sinulle jonkun, johon voit turvautua, niin ilossa kuin vastoinkäymisissä... Sillä rakastan sinua ja haluan vietää koko elämäni todistaakseni sen sinulle". Tiedän, että juuri tämän kortin valitseminen on hänelle ollut iso asia. Kaikki ei aina ja joka hetki ole ollut ruusuista, mutta olemme ehkä käyneet läpi lyhyessä ajassa enemmän kuin mitä olen  eläessäni kenenkään kanssa läpikäynyt. Hyvä niin, olen asiasta enemmän kuin tyytyväinen. Uskallan sen myös tässä sanoa.

Ehkä tämä riittää nykyisen elämäntilanteen pohdinnaksi, tämän henkilökohtaisempaa en blogiini varmasti koskaan kirjoita.

Siirrynkin sitten muihin aiheisiin. Joulunpyhien aika meni mukavasti, lapset olivat meillä pitkään, uuden vuoden aatonaattoon asti. Myös ystäväni Suomesta oli meillä muutaman päivän, ilostuttamassa elämäämme. Pojat tykkäsivät kovasti ja ystäväni sai myös piirustuksia Suomeen vietäväksi. Kävimme kaikki yhdessä muun muuassa katselemassa Biodômessa asuvia eläimiä. Eniten itseäni säälittivät pienet pingviiniraukat, jotka eivät voi elää vapaudessa, vaan uivat lasin takana ja käyvät ihmettelemässä vieraita lähietäisyydeltä, suurine silmineen. Tai linnut, jotka eivät ole koskaan tainneet nähdä sinistä taivasta. Noh, tästä mekin sitten maksoimme, eli pidämme paikkaa yllä.

Meidän asuntomme jatkaa ongelmiaan. Ennen joulua katosta alkoi tippua vettä lastenhuoneessa. Nyt tiedämme, mistä jo aikaisemmin korjaamamme jäljet johtuvat. Kovalla pakkasella ullakolle kondensoituvasta vedestä, joka tulee täysin eristämättömän katon läpi. Eniten meitä on alkanut harmittaa vuokranantajamme (samalla koko talon omistajan) täydellinen välinpitämättömyys, jopa ajoittainen ilkeys, kun hänelle asiasta ilmoitetaan. Meni neljä kuukautta ennenkuin hän tuli korjaamaan katossa olevat reijät, ja nyt sama alkaa uudelleen, myös kylpyhuoneessa, jonka jonkin aikaa sitten maalasimme itse. Vieläkään kukaan ei ole tullut korjaamaan itse syytä, eli huonoa eristystä. Enää emme jaksa välittää. Mieheni sanoo, että muutamme heti kun on mahdollisuus. Samalla hän on sitä mieltä, että Laval saa jäädä taakse ja lähdemme Montrealin puolelle, mikä itselleni oli yllätys.

Toinen ongelma on 3. marraskuuta mainitsemieni ullakkotyömiesten tekemä moka, jonka jälkeen rumpukuivaajastamme lähtevä poistohormi on jotenkin lakannut toimimasta.  Pyykit eivät kuivu, kun höyry ei poistu koneesta. Uuden kuivaajan osto ei auttanut. Nyt tiedämme, että uuden kuivaajan osto oli jopa turha. Kaikenlaisten viivästysten jälkeen vihdoin eilen talonmies tuli ilmoittamaan, että hänellä on sama ongelma omassa parin tonnin kuivaussysteemissään, ja tänään sitten tulee joku ullakolle yhden aikaan. Tähän siis tarvittiin talonmiehen samainen ongelma, ennenkuin asialle alettiin tehdä jotain.

Mitä emme kertoneet talonmiehelle oli, että juuri ennen hänen tuloaan istuimme keittiössä laatimassa kirjettä vuokranantajallemme. Mieheni oli ottanut yhteyttä Régie du logement-nimiseen tuomioistuimeen, joka pitää huolta vuokralaisten oikeuksista. Hän oli kysynyt mitä vuokralainen voi tehdä, jos vuokranantaja jatkuvasti laiminlyö asunnon kunnossapitoa. Vastaus oli, että paljon. Voimme kirjoittaa hänelle kirjeen, jossa annamme esimerkiksi 10 päivää aikaa tulla korjaamaan asunnon ongelmat. Mikäli tämä ei tapahdu, lähetämme tuomioistuimeen kopion kirjeestä ja he lähettävät vuokranantajalle tiedotteen, missä he kehottavat häntä korjaamaan tilanteen jollain tavalla. Voimme myös vaatia esim. vuokran alennusta, korvausta epämukavuudesta, joka on aiheutunut asunnon kunnosta jne. Hänen on tällöin myös maksettava n. 70 dollarin kulut. Yleensä tämä kuulemma tepsii, ja vuokranantaja tulee noiden kymmenen päivän aikana.

No, me jätimme kirjeen kirjoittamisen kesken talonmiehen tullessa. Jatkamme, jos on tarvis. Tämä ei muuten olisi niin iso asia, mutta täällä vuokrasopimukset tehdään aina vuodeksi, ja usein kesä-heinäkuun vaihteeseen asti. Tuo aika on se, jona melkein kaikki muuttavat jos muuttavat. Mieheni siis on tehnyt sopimuksen, jota ei voi rikkoa ennen heinäkuuta, ja jos sen rikkoo, siitä seuraa kolmen kuukauden vuokraa vastaavan summan maksaminen. Lisäksi vuokrasopimus uusitaan joka vuosi, aina vuodeksi eteenpäin! Jos emme voi muuttaa ennen heinäkuuta ilman sanktiota, pidämme kyllä edes jollain tavalla kiinni omista oikeuksistamme. Kumpikaan ei ole kova vaatimaan oikeuksiaan, mutta tajusimme, että ei tämä näinkään voi jatkua. Myös lapset kärsivät täällä ollessaan, kun pelkäävät katosta tippuvaa vettä.

Oli miten oli. Muutto on edessä, mikä sinänsä on harmi. Sen verran aikaa ja energiaa on tähänkin asuntoon laitettu. Mieheni ei aio edes odottaa heinäkuuhun, vaan on sitä mieltä että muutamme heti jos löydämme jotain sopivaa. Kaikki mahdollinen tarjous otetaan vastaan. Paikallisille siis tiedoksi, että jos tiedätte jonkun mukavan vuokranantajan, niin hän saisi ihan kunnolliset vuokralaiset, jotka aina maksavat vuokransa ajallaan, eivätkä sotke paikkoja.

Eiköhän tässä tekstiä riitä ihan tarpeeksi näin vuoden vaihteessa. Laitan lopuksi kuvan siskoni lähettämistä marimekko-tableteista, jotka tulivat ystäväni mukana perille. Kuva on tämän vuoden ensimmäisestä aamiaisesta. Oikein hyvää vuoden jatkoa kaikille! Kiitos myös ystävälleni, jonka ansiosta sain suuren osan KoKo-mukeistani ja astioistani tänne Quebeciin.