sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Harmaa sunnuntai

Sunnuntaipäivä meni aika nopeasti. Kävin päivällä kävelemässä Helsingin harmaassa peltomaisemassa. Oli oikeastaan hienoa, kun vettä tuli vain vähän. Se oli melkein ennemminkin sumua. Hiekkatie tuntui ihanan pehmeältä kenkien alla. Olisi melkein tehnyt mieli riisua kengät niinkuin kesällä usein tein. Työpaikan lattia on niin kova, että jalkoja väkisinkin alkaa särkeä, vaikka miten olisi tarjoilijan kengät jalassa. Harmaan sävyt näyttivät yllättävän hyviltä. Olin haistavinani kevään. Joku pitää minua tälläkin hetkellä hulluna, kun pidin tuosta ilmasta.

Toinen käännöstyö (englannista) etenee hitaasti, mutta varmasti. Tiedän kyllä taas, miksei minusta tullutkaan kielenkääntäjää. Kiinan vanha kulttuuri alkaa kuitenkin kummasti kiehtoa. Tosin nykyinen kulttuuri varmasti poikkeaa vanhasta aika lailla. Luen usein sunnuntaisin Helsingin Sanomien Kiinan kirjeenvaihtajan Sami Sillanpään kolumneja kiinalaisista ja heidän tavoistaan, enkä voi olla nauramatta. Juuri kun itse käänsin artikkelin kiinalaisten uudenvuoden tavoista, Sillanpää oli kertonut niistä oman versionsa. Hän kuulemma ainakin teeskentelee olevansa poissa kotoa, mikäli uusi naapuri tulee jakelemaan uudenvuoden lahjoja.

Kun olin itse kiinankielen kurssilla, opettaja kertoi myös kiinalaisten halusta antaa lahjoja kaikissa tilanteissa. Kalliita. Hintalaputkin jätetään paikoilleen, jotta toinen sitten tietää miten paljon lahjan antaja toista arvostaa (ja osaa vastaavasti ostaa oikean arvoisen vastalahjan). Sekä opettajani, Sillanpää, että omat ja ystävien kokemukset kertovat, että kiinalaiset ovat myös hyvin suorapuheisia. He utelevat paljon alusta asti. Kiinalaisten kanssa työtä tekevällä ystävälläni on ollut vaikeaa, kun nämä kyselevät heti ensi tapaamisella kaiken perhesuhteista lähtien. On sitten kenen kuulumisia aina udella ja kenelle lähettää terveisiä.. Suomalaiselle hyvin outoa. Ja jos sinkkuihminen ei välttämättä halua aina selittää, että "ei, minulla ei ole miestä eikä lapsia", niin siihen vain on totuttava. Sitten kysytään muut perhesuhteet.

Sillanpää kertoi kerran, miten hänelle sanottiin optikkoliikkeessä suoraan, että hänelle on vaikea löytää kehyksiä, jotka sopisivat hänen suureen nenäänsä. Hänen vaimolleen oli sanottu, että "Miten noin kaunis nainen on ottanut noin ruman miehen?". Ystäväni kertoo, miten joku kiinalainen työkaveri kysyi häneltä suoraan "Oletko lihonnut?". Myös minun kiinalainen tuttavani on pariinkin otteeseen innoissaan todennut minun lihonneen. Siitä en ottanut itseeni, sillä olin samaa mieltä hänen kanssaan, että minun pitikin saada vähän lihaa luitteni päälle. Tosin pian tuli uusi kommentti: "Mutta älä vaan liho paljoa enempää, tyttäreni on läski".

Mutta takaisin suomalaiseen kaupunkikulttuuriin. Huomenna ajattelin eksyä ihmisten ilmoille, kun tänään olen saanut viettää päiväni yllättävän yksikseen. Ei niin, ettenkö nauttisi siitä. Minulle kuitenkin riittää huomenna se, että menen vaikka kaupunkiin kahville, katselen kahvikupin takaa ihmisiä, luen ehkä kirjaa. Helsinki on kyllä sinkkuihmiselle (sana, josta en oikein pidä) siitä kiva paikka, että näkemistä riittää ihan tarpeeksi. Kaupunki on riittävän suuri, muttei kuitenkaan liian. Olisi tietenkin mukavaa, jos joku tuttu olisi päivällä vapaalla ja voisi istua seuraksi.

Työkaverini on miettinyt minulle muuten sopivan miehen. Kiinnostuksen kohteet olisivat kuulemma samat. En ole itse asiassa ikinä ollut sokkotreffeillä, joten "huokaan helpotuksesta", että mies on tällä hetkellä toisella puolella maailmaa ja tulee vasta kesällä takaisin Suomeen. Mutta ehkä päädyn jossain vaiheessa virtuaalisille Facebook-treffeille. Kuka tietää.

Ei kommentteja: